torstai 26. maaliskuuta 2015

Kun lemmikkien omistaminen ei olekaan kivaa.

Tiedättekö sen kuvottavan tunteen, kun päähän pälkähtää ajatus jotain on nyt pielessä? Se on pelkkä ohimenevä aavistus, mutta silti vatsaan ilmestyy kivikova solmu ja syke kohoaa, vaikka suurta huolenaihetta ei vielä näennäisesti olisikaan. Yleensä saan tämän tunteen siitä, kun kissa tekee jotain hyvin epätyypillistä - näin kävi eilen aamulla. Heräsin viideltä ruokkimaan Mikaelin ja Mulanin, ja vain toinen toteutti vakiintunutta tapaa kiljua ruokaa. Mikael syöksyi ahmimaan nappuloita, mutta Mulan hädin tuskin edes nuuhkaisi kuppiaan ja palasi olohuoneeseen lattialle nököttämään. Kukkienkin puhkeaminen lauluun olisi ollut järkevämpi näky, sillä Mulan ei kieltäydy ruoasta. Sitä ei vain tapahdu. Otin Mulanin lempilelun esiin ja yritin leikittää sitä, kuten joka aamu, mutta tuloksena oli vain jähmeää liikkumista räjähtävän syöksymisen sijaan. Jep, jotain oli tosiaankin pielessä.

 photo SAM_5046_zpsbi7wb6n5.png

En vielä halunnut ajatella muuta kuin ensimmäistä nirsoilukohtausta ja niinpä annettuani ruiskulla vähän vettä lähdin puoliväkisin töihin. Lähetin oikeastaan saman tien kotona etätöitä tekevälle avopuolisolle viestin ja pyysin kello 9 maissa tarjoamaan Mulanin suosikkimärkäruokaa. Vähän yhdeksän jälkeen tuli viesti, jossa luki lannistuttavan selkeästi, että ruoka ei kelvannut ja kissa vaikutti tokkuraiselta, aivan kuin joku olisi huumannut sen. Soitin saman tien eläinlääkärille ja kysyin, pitäisikö minun mennä kotiin ruiskuruokkimaan Mulania vai tuonko sen heti näytille. Vastaus oli että ehdottomasti pitää tuoda tarkastettavaksi, noin nuorella kissalla ei pitäisi olla mitään syytä mennä apaattiseksi ja ruokahaluttomaksi noin vain. Eipä mitään, sopersin töissä jotain kipeästä niskasta ja lähdin hemmetin vilkkaasti kotia kohti rukoillen julkisen liikenteen sujuvuutta rankasta lumituiskusta huolimatta.

Minulle kissat ovat täysivaltaisia perheenjäseniä. Ajatuskin niiden kärsimyksestä tai menettämisestä saa onnettoman nyyhkytyksen aikaiseksi ja tällöin looginen ajattelukykyni sumentuu. Niinpä kotimatkalla kauhukuvien maalailemisen sijaan hengitin mahdollisimman syvään ja suhtauduin asiaan hyvin rationaalisesti. Turha huolehtia, kun ei tiedä vielä mitään varmuudella. Ja kappas kummaa, kotona Mulan jopa jaksoi hypätä alas kiipeilypuusta. Ei se vieläkään syönyt, joten pakkasin kissan koppaan ja lähdimme Animagiin tutkimuksia varten.

Mitään selkeää syytä ruokahaluttomuudelle ei löytynyt. Ainoa poikkeavuus oli epätavallisen korkea syke ja lievä kuivuminen. Mulanille yritettiin tarjota jonkinlaista toipilasruokaa, joka yleensä on kuulemma kissojen mielestä herkkua, mutta sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. Eläinlääkäri koki nesteyttämisen tarpeelliseksi ja tämä onnistui - noin 15 sekunnin ajan. Sen jälkeen Mulan alkoi rääkyä, oli kuin saippuaa käsissäni, raapi minkä pystyi ja hyppäsi ilmaan voltteja tehden. Neula totta kai irtosi koko tohinassa ja kissa syöksyi kyyhöttämään nurkkaan työtason alle. Ihan nätisti se tuli sieltä takaisin syliini, mutta eläinlääkäri epäröi tämän vuoksi verikokeiden ottamisen kanssa. Kissa kuitenkin vaikutti kaikin puolin suht hyväkuntoiselta ja hintaa olisi käynnille tullut huomattavasti enemmän. Sain kotihoito-ohjeet ja ilman minkäänlaista aavistusta, mistä syömättömyys saattaisi johtua, jätimme inhottavan neulahuoneen taaksemme.

 photo SAM_5099_zpskyzcnany.png

Tarinalla on tällä kertaa onneksi hupaisa loppu. 71 euroa köyhempänä palasin takaisin kotiin, henkisesti valmistautuen jälleen yhteen ruiskuruokintaepisodiin (*mulkaisee Mikaelia*). Päästin Mulanin takaisin enonsa seuraan, mutta hirveän haistelusession sijaan Mulan tekikin täyskäännöksen, syöksyi keittiöön ja hetken kuluttua kuulin metallin kolinaa. Kurkistin epäluuloisena seinän takaa ja siellähän se pieni pirulainen oli vetämässä naamaan kaikkea sitä ruokaa, mikä aamulla ei ollut kelvannut. Taisin sillä hetkellä kirota ääneen jotain, en ole ihan varma. :D Ilmeisesti se hetkellinen nesteytys eläinlääkärissä piristi Mulania tarpeeksi tai sitten nirsoilulle tuli nopea lopetus, kun palkkana oli kuumemittari pepussa. Okei, vitsit sikseen. On päivänselvää, että ei Mulan ihan kunnossa ollut, kerta oli niin flegmaattinen. Etiologia jäi nyt täysin epäselväksi, mutta pääasia että kissa toipui, vähän yllättävänkin nopeasti.

En koskaan kuvitellut, että ruokakupilla sikailevan kissan katsominen voisi ollut näin huojentavaa. :') Plussana vielä kuva, jonka tapahtumista en ole yhtään perillä.

 photo SAM_5090_zpsfuqujqlw.png

12 kommenttia:

  1. Hui! Olipa kauhistuttava kertomus. Onneksi se päättyi hyvin. Tiedän tunteen, kun jotain on vialla. Ja tiedän sen huojentuneen tunnen, kun kissa on jälleen oma itsensä ja käyttäytyy huonosti sen minkä ehtii. Eikä edes voi olla sille vihainen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, en minäkään osannut sinä päivänä yhtään torua Mulania, vaikka se tapansa mukaan koetteli kärsivällisyyttä tekemällä kaikkea kiellettyä. Sitä oli vain niin iloinen, että jaloissa ylipäätänsä edes pyörii tihutöitä tekevä apina. :D

      Poista
  2. Valitettavasti tiedän tunteen, ihan kamala fiilis :/
    Mikähän mysteerijuttu tuo sitten oli.. oispa kiva tietää. Meillä joskus harvoin kun tuollaista ihmeellistä syömättömyyttä on (nuohan siis ovat myös ihan saakelinmoisia ahmatteja ja syövät mitä vain), niin syynä on se että on JO SYÖTY jotain epäsopivaa.. Esimerkkinä kerran olivat kaataneet rypsiöljypurkin ja litkineet sitä niin paljon kuin maha vetää.. Kamala tunne, kun en ensin huomannut sitä pulloa ja älynnyt, mistä "hiljaisuus" johtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää kyllä hetkeksi nakertamaan mieltä, jos syy lemmikin sairasteluun ei selviä. Ja ärsyttäviä tuollaiset ahmattikissat! :D Meilläkin uppoaa mikä tahansa banaania ja kurkkua lukuun ottamatta. Vielä ei ole syöty onneksi mitään oikeasti vaarallista.

      Poista
  3. Tunsin melkein sympatiasta saman muljahduksen jonka olen tuntenut kotona kissojen kanssa niin usein. Ellin tunsin niin hyvin, että viimeisinä vuosina en enää jättänyt jossittelulle veraa - tiesin heti jos jotain oli pielessä. Meilläkin on ollut hieman syömättömyyttä esillä. Kuten teilläkin - musta nuorikko.... Meillä kuitenkin syynä viikonlopun näyttelyhuuma ja sen tuoma jännitys. Nyt neiti syö kyllä ruokansa, mutta edelleen vähän nirsoillen. Kun kissan nostaa takaisin lautaselle, jatkaa se sen tyhjennystä. Haasteena vain se nälkäinen velipuoli joka vaanii Kreetankin lautasta... On tämä elämä näiden kanssa... <3 on juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin helppoa, jos kissan tuntee todella hyvin tai se edustaa muuten vain niin radikaalisti jotakin ääripäätä (meidän nälkähuudot on ihan kamalaa kuunneltavaa :D), että pienintäkään poikkeavuutta ei voi olla tajuamatta. Hassua muuten, Mikael harrastaa tuota ihan samaa - lopettaa syömisen, mutta kun kuppi tungetaan taas nenän eteen, jatkuu pupeltaminen ihan normaalisti. Taitaa meilläkin liittyä stressiin, koska Mulan on heti oman kupin tyhjennettyään Mikaelin ruoan kimpussa.

      Poista
  4. Tuommoiset säikyttää kyllä tosissaan! Onneksi tällä tarinalla oli onnellinen loppu ja Mulan tokeni ainakin lähes itsekseen. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juu aika kuumottava tilanne. Ehkä enemmän vielä siksi, että kyseessä on tosiaan sijoituskissa, josta olen lupautunut huolehtimaan parhaan kykyni mukaan. Tuon tapahtuman jälkeen Mulan on onneksi possuillut ihan normaalisti. :)

      Poista
  5. Huh, mikä inha fiilis. Meillä sellainen "epämääräinen" tunne on johtanut mm. diabetesdiagnoosiin. Kissiäiset on vaan älyttömän tärkeitä ja niiden vuoksi vääntäydytyään vaikka mille mutkalle. On se kyllä vähän hälyttävää kun tietää ja tuntee kissansa, joka toimiikin ihan toisin kuin tavanomaista. Sikäli lienee aina paikallaan asiaa tarkistaa, vaikka olisikin sitten vain jokin poikkeus päiväjärjestykseen –hienoa, että näin oli tälläkin kertaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että näissä asioissa kannattaa kuunnella sitä omaa vaistoaan. Ja mielummin menen turhan takia eläinlääkäriin ja leikilläni kiukuttelen valepotilaalle menetetyistä rahoista, kuin palaan kotiin elottoman karvakasan kanssa. Näiden apinoiden vuoksi tehdään mitä tahansa. :)

      Poista
  6. Kissoilla monesti esim. pieni vatsatauti (tai jokin muu bakteeri, vähän vanhaksi päässyt ruoka jne.. ihan kuin ihmisellä) voi aiheuttaa syömättömyyttä. Syömättömyys taas aiheuttaa kissalle huonon olon, kierteen syömättömyydestä ja tietenkin tuloksena kuivumisen. Usein nesteytys auttaa ja ruokahalu palaa sen jälkeen, kun huono olo on selätetty nesteytyksen avulla. Hienoa että lähditte heti eläinlääkäriin ja onneksi tuli vähän edullisempi käynti kun mitä olisi voinut olla!

    ...ja siis vaikka kyse olisi ollutkin vain "pienestä vatsataudista" niin se voi olla kissalle kohtalokas, jos sitä ei saa syömään. Syömättömyys aiheuttaa kuitenkin kaikenlaisia ikäviä asioita, mitkä eivät olekaan ihan pikkujuttu hoitaa. Onneksi Mulanillakin on huolehtiva ja herkästi asiat huomaava omistaja <3

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikaelilla oli itse asiassa noin vuosi sitten vatsatauti, jonka vuoksi se kieltäytyi ruoasta. Sitä hoitaessa sain sitten eläinlääkäriltä kuulla, että moinen saattaa nopeastikin johtaa mm. rasvamaksan kehittymiseen, mikä on kissalle kohtalokas. Tällä kertaa olin siis tietoinen riskeistä, eikä töistä pois lähteminen tuntunut oikeastaan missään. Piti vain saada tuo pieni rottalepakko kuntoon, jotta elämä voisi jatkua normaaliin tapaan - ja niin se on onneksi nyt jatkunutkin! :)

      Poista