Iltapäivän ajatus.

Yksi lempikuvistani. Mitähän mahtaa pikkuherran mielessä pyöriä?

Itämaista.

Miihkali alkaa handlata poseeraamisen salat.

Kuikelo.

Säästyn sairaalloisen uteliaan naapurin rouvan maineelta - kissani tekee kaiken kytistyöskentelyn puolestani.

Mikaelin elämänfilosofia:

"Ei voi tietää, mistä tykkää ennen kuin maistaa."

Tunneliseikkailua.

Pentuakoina testattu ja nopeasti hylätty (liian tylsä tai liian pelottava, en koskaan saanut selvää vastausta) rapinatunneli otettiin juhannusaattona kokeilumielessä jälleen käyttöön ja kappas kummaa, tunneli taisi sykähdyttää Mikaelissa ison kissan seikkailuvaistoa, sillä se oli yhtäkkiä kovin kiinnostava ja lopulta ihan paras juttu koskaan. Videon alku on vähän tylsä kun en omista käytännöllistä editointiohjelmaa (vaikka mielessä on kyllä ollut ihan kivojen kissavideoiden väsääminen), mutta kuvaaja saa totisesti varoa sormiaan loppupuolella...

(Kyllä, jätin youtuben ja olen nyt yhdessä vimeon kanssa. Katsotaan miten tämä parisuhde toimii.)

Ähky.

Matolle. Totta kai aina siihen matolle.

No hyvää juhannusta sitten.

Älkää riehuko tai pitäkö hirveää meteliä. Emme arvosta sitä.

Muotoilua.

(Melkein halusin vakuuttaa teidät lukijat siitä, että täällä ei suostuta juomaan mistään muusta kuin Iittalan kupista, mutta ei kukaan olisi kuitenkaan uskonut joten sinne meni se vitsi.)

Tuli tuossa yksi päivä ostettua Iittalan liikkeestä kolmen pienen erimuotoisen astian setti ja kantapään kautta piti taas kokea, että goji-marjoja ja pähkinöitä ei voi pitää nätisti esillä pöydällä satunnaista napostelua varten. Tai voihan niitä, mutta ei ihminen kyseisiä herkkuja ehdi suuhunsa laittaa vaan eräs Mikael. Pari päivää ne kyllä saivat olla ihan rauhassa, mutta yhtenä iltapäivänä havahduin omituiseen maiskeeseen ja kukahan se siellä pöydällä muljutteli punaista marjaa suussaan. Ihan turhia moiset hienoukset selvästi. Kolmion ja ympyrän mallinen seisovat nyt tyhjinä ja toimettomina pöydällä, mutta neliskulmainen pääsi niinkin hienoon asemaan kuin vesikupiksi. Mitäs tuosta, on ainakin suurempi kuin se edellinen...

Vaivihkainen luikkiminen takaisin kuvioihin.

Itämaisen laulu jäi vähän huomaamattomasti kesälomalle, lähinnä sen takia että halusin rauhassa keskittyä Mikaelin toipumisprosessiin. Viime torstaina saamieni uutisten perusteella kuitenkin ajattelin, että nyt on optimaalinen aika taas palailla kirjoittamisen pariin.

Torstaina oli siis jälleen yksi kontrollikäynti Viikissä - viimeinen kontrollikäynti, jos tarkkoja ollaan ja niinhän me olemme. Kirurgi tuli paikalle arvioimaan Mikaelin liikkumista ja totesi, että eiköhän tämä ollut tässä, kahden viikon häkkilepo vielä ja sitten voi palata takaisin normaaliin elämään. Iloisena siitä, että ei tarvinnut syytää jälleen satoja euroja fysioterapiaan lähdin huomattavasti iloisempana kohti kotia. (Iloni ei valitettavasti tarttunut Mikaeliin, sillä 10 minuuttia ennen kotipysäkkiä kantokopasta alkoi kuulua infernaalista rääkymistä. Sain hävetä silmät päästä. :D)

Toipilasviikot eivät olleet helppoja kummallekaan; palvelijalta meni hermot vähän väliä ja Mikael taas selvästi turhautui isossa koiranhäkissä vaikka kuinka yritin keksiä aktivointia. Jollain tavalla tuosta pojanklopista on tullut vähän kärsivällisempi olento, mikä on ehdottomasti se oikea kehityssuunta, heh. Tulevissa postauksissa voisin vähän enemmän avata, mitä tällä aikavälillä on tapahtunut (hampaiden vaihtuminen, ensimmäinen ulkoilu, koulutus), mutta nyt menen nauttimaan tuon elossa olevan pienen apinan palvelemisesta kiitollisempana kuin koskaan. :)

Lähtötilanne: surkea pieni otus

Lopputilanne: zen-mestari