FIFé World Show 2015

Mikä on se todennäköisyys, että kahden vuoden flunssattomuuden jälkeen räväkkä pöpö iskee juuri ennen kovasti odotettua ulkomaannäyttelyä? Mulanin kasvattaja nimittäin tarjosi minulle tilaisuutta lähteä hänen tilalleen Ruotsiin paikan päälle muutama kuukausi takaperin, sillä uusi pentue vaati hänen tarkkaa huolenpitoaan. Eipä kauan tarvinnut miettiä vastausta! Kuumeelta sentään vältyin koko reissun aikana, joskaan se ei estänyt näyttelypaikalla tuoliin torkahtamista ennen kuin meidän kissoja oltiin edes arvosteltu. :')

Sen suuremmilta katastrofeilta joka tapauksessa vältyttiin, ellei lasketa mukaan sitä pientä faktaa, että näyttelyhalli oli jostain syystä pimennetty lukuun ottamatta lavaa juuri kuvauspäivänäni eli sunnuntaina. Tämän vuoksi jäätte ilman videota, mutta kaipa nämä muutamat kuvakaappaukset rakeisista videopätkistäni jotain osviittaa antavat menosta. Reportaasi alkakoon!

Mulan tutkimassa laivan hyttiä.

Matka Helsingistä Malmöhön alkoi jo näyttelyviikonloppua edeltävänä torstaina: köröttelimme ensin kasvattajan autolla Riihimäelle, mistä me (= minä, kasvattajan poika, Mulan ja sen veli, Vili) nousimme YkkösKissojen vuokraamaan bussiin. Muutaman tunnin kuluttua olimme Turussa, minkä jälkeen vietimme yön laivalla, joka oli perjantaiaamuna rantautunut Tukholmaan. Siitä alkoikin noin kahdeksan tunnin bussimatka, jona aikana sain (vähän kateellisena, myönnän suoraan) ihastella Ruotsin satumaisia syysmaisemia. Melkein kaikki kissat matkustivat kantobokseissa omistajiensa vieressä, mutta Mulan oli kävely- ja ruokataukoja lukuun ottamatta koko ajan sylissäni vilttiin käärittynä - meidän molempien preferenssi, jos totta puhutaan. (Paluumatkalla neiti itse asiassa alkoikin protestoida heti, kun oli aika mennä kantokoppaan.) Pakko kyllä hehkuttaa, miten täydellinen pikku matkustaja Mulan on - ei huutoa, ei kitinää, ei turhaa koheltamista. Luojan kiitos, sillä Mikael kyllä huolehtii noista siskontyttönsäkin puolesta...

Näyttelypaikan kulkupassi, jonka toiselle puolelle pystyi sujauttamaan kissansa numeron.

Meidän noin parikymmentä henkilöä käsittävä ryhmä ei suinkaan ollut ainoa, joka oli lauantaina ajatellut tulevansa paikan päälle "hyvissä ajoin". Jono oli ihan tolkuttoman pitkä, mutta veti onneksi nopeasti eläinlääkärin tarkastusten ollessa pistokoeluonteisia (totta kai Mulan pyydettiin sivuun tätä varten). Lisäksi ilmoittautumispisteitä oli useita.

Huomasin aika nopeasti, että ihmiset olivat ottaneet häkkien koristelemisen tosissaan. Eri maiden kansallisvärien ja maskottien lisäksi näkyi paljon Halloween-aiheisia koristeita, mikä ei ollut yhtään huono juttu. Ehkä mieleenpainuvin asia lauantailta oli avajaisseremonian yhteydessä järjestetty tuomarien esittely: kunkin maan tuomarit tulivat lavalle ja saivat aplodit, joiden desibelit vetivät vertoja suosittujen artistien saamiin suosionosoituksiin. Tämä oli mielestäni äärimmäisen hassua ja vähän omituistakin, mutta taputin reippaasti mukana. :D Kissoja ei valitettavasti tullut kuvattua juuri yhtään tämän näyttelyn aikana, mutta muutamat cornish rexit piti laittaa nyt blogiinkin, kun olen niihin täysin hullaantunut.

Joillekin kissoille näyttelyyn ilmoitettujen eläinten lukumäärä - hurjat 1955 kappaletta - oli yksinkertaisesti liikaa. Keskustellessani muiden YkkösKissan ryhmäläisten kanssa kuulin, että monet kissat olivat olleet niin peloissaan, että niitä oli ollut mahdotonta arvostella. Tämä tapahtui myös Mulanille. Huomasin heti assarin kiikutettua Mulanin Thea Friskovecin pöydälle, että pikkuneiti ei olisi yhtään halunnut olla muiden lääpittävänä. Kikkare päästi varoittavaa urinaa, joka vain voimistui kun assari tietämättömänä taputti Mulania kielletyltä alueelta eli vatsasta. En uskaltanut puuttua tilanteeseen itse, mutta onneksi tuomari nopeasti pyysi minut paikalle ja sanoi, ettei pysty arvostelemaan näin hermostunutta eläintä. Otin Mulanin syliin, missä pikkuinen vielä mourusi hermostuneena ja samalla mietin sydän kurkussa, saadaanko edes sertiä. Thea onneksi totesi, että Mulan on hyvin kaunis kissa ja ehdottomasti saa sertinsä, mutta ilmiselvästä syystä ei voi ottaa sitä paneeliin. Tämä ei minua haitannut yhtään, vaan kiitosten jälkeen vein Mulanin rauhoittumaan häkkiinsä.

Tämä pieni välikohtaus söi hiukan omaa intoani olla näyttelyssä, sillä aina kun Mulan stressaa selvästi jotain tilannetta, minulle tulee kamalan huono omatunto. Viime kerralla Hyvinkäällä kaikki oli mennyt niin hienosti, (Mulan oli kehrännyt ja rakastunut tuomariin saaden lempinimekseen "sexy girl" :D), että ajattelin kaiken menevän taas hyvin. No, toivuin joka tapauksessa aika nopeasti ja sen jälkeen pystyinkin vitsailemaan Mulanin sattuneen muistamaan, että joskus muinoin kissoja palvottiin jumalina ja täten yhdelläkään kuolevaisella ei ollut oikeutta arvostella hänen eleganttia figuuriaan. Ja jos totta puhutaan, niin en usko että Mulanilla olisi ollut mahdollisuuksia päästä TP-paneelista enää eteenpäin. Extreme-tyyppiset itämaiset (korvat todella alhaalla, jolloin rodulle ihanteellinen "kolmio" katoaa) olivat selvästi suosiossa, mikä oli hyvin jännä asia ottaen huomioon, että itisten jalostuksesta koskien tällaisia kissoja ollaan käyty kuumaa keskustelua. Komeita eläimiä kaikki voittajat minun silmiin kuitenkin olivat.

Matkan tärkein saavutus eli serti, johon on hauskasti painatettu World Shown logon kissat.
Tui tui. :3

Kuva © Petri Jaakkola

Hotellissa vietetyn yön jälkeen suuntasimme sunnuntaina MalmöMässaniin World Winner -paneeleja tiirailemaan. Suomalaiset olivat kunnon asenteella matkassa ja välillä tuntui, ettei yleisössä muita ollutkaan. Kannustusmieli oli niin korkealla, että toinen paneelin juontajista pyysi hillitsemään lippujen heilutusintoa sen verran, että live stream -kamera saisi kuvattua kissojakin. Hirveä määrä porukkaa pakkautui lavan eteen, ja mikäli muistan oikein, taisin seurata vähän matkaa I-kategorian paneelia, minkä jälkeen menin torkkumaan tuolille joksikin aikaa ja palasin katsomaan III- ja IV-kategorian paneeleita. Tuloslaskennan aikana yleisöä pidettiin jännityksessä mm. kaiuttimista tulevalla sydämen tykytyksellä tai nostattavalla musiikilla. Oli hienoa nähdä, miten ihmiset osasivat iloita muidenkin voittajien puolesta, eikä näyttelytouhua otettu liian vakavasti. Minussa ei ole pisaraakaan isänmaallisuutta, joten en sen kummemmin pitänyt peukkuja pystyssä nimenomaan suomalaisille. Valitsin jatkoon päässeistä aina oman suosikin ja olin erityisen tyytyväinen, jos juuri se kissa satuttiin valitsemaan World Winneriksi.

Hienosta showsta huolimatta minulla on edelleen vähän ristiriitaiset tunteet World Winner -paneelista. Olen aika herkkä eläinten pelon/ahdistuksen suhteen, mistä johtuen välillä teki tiukkaa seurata tapahtumia. Suurin osa kissoista ei välittänyt melusta, mutta jotkut yksilöt yrittivät kynsin tarttua assareihin päästäkseen piiloon välkkyviä salamavaloja, pauhaavaa musiikkia ja ihmisten hurrausta. Toisaalta oli myös sellaisiakin kissoja, jotka näyttivät suorastaan paistattelevan suosiossa.

Näyttely loppui osaltani hyvissä tunnelmissa ja kotimatka alkoi seuraavana aamuna. Mulan tosiaan pisti jo vähän hanttiin kantokoppaan menemistä, sillä olisi mielummin ollut koko ajan sylissäni. Tähän loppuun voisin vielä nopeasti jakaa pienen tarinan, joka sijoittuu sunnuntai-iltaan ja demonstroi hyvin, miten paljon energiaa pienelle kissalle voikaan kasautua kahden päivän häkissä nököttämisen jälkeen. Hiekka-astia kutsui, mutta sieltä päästyään Mulan kiiti suoraan vessaan tarkoituksenaan hypätä lavuaariin. Sihti oli kai vähän huono, mistä syystä Kikkare jäi roikkumaan reunalta, oli siinä hölmistyneenä pari sekuntia, mätkähti sitten elegantisti lattialle kyljelleen, suti takaisin kohti sänkyä ja hyppäsi päin huoneen ainoata ikkunaa mojovan kolahduksen saattamana ja kimposi siitä vihdoinkin sängylle alkaen jahdata näkymätöntä saalista peiton alta. Että sellaiset matkahepulit tällä kertaa. :D

Viltti.

Tarkemmin ottaen Mulanin 1-vuotissynttäriviltti. Kasvattaja naureskeli, että vähän tulee myöhässä, mutta eipä se meitä haitannut. Viltti oli jo käytössä Tallinnan näyttelyreissulla pehmikkeenä sturdin pohjalla, mutta sen enempää käytännön hyötyä siitä ei Mulanille ole juuri ollut. (Voiko vilttiä muka syödä? No ei voi.)

Jos sitä ei voi syödä, suolistaa tai repiä palasiksi, Mulania ei kiinnosta.

Miikh sen sijaan... no, viltti ehti olla ehkä 30 sekuntia sohvalla näyttelykassien purkamisen jälkeen, kunnes Mikael päätti, että se on hänen. :D Punavalkoinen karvakasa käpertyi heti viltin uumeeniin, mutta tosirakkaus alkoi vasta sitten, kun pehmustin sillä tyhjän pahvilaatikon. Voi sitä riemua. En tiedä olenko maininnut täällä blogissa aikaisemmin, mutta Mikael ei Mulanin tulon jälkeen ole enää oikein leikkinyt yhtä suurella vimmalla kuin Adan ollessa vielä luonani. Vähän se säntäilee lelujen perään, mutta heti kun Mulan liittyy leikkiin, Mikael vetäytyy omiin oloihinsa. Jostain syystä pahvilaatikossa istuessaan Mikaelista tulee kamala peto, joka riehaantuu pienimmästäkin yllytyksestä. Kai se on jonkinlainen turvapaikka Kikkareelta, sillä siskontytöllä on tapana törmäillä Miikhiin jahtihurmiossa...

Laatikon ulkopuolellakin vilttiin tulee säilyttää jonkinlainen kontakti - vaikka sitten yhdellä tassulla.

On tuosta itse asiassa ollut myös minulle iloa. Viltti on nimittäin niin suuri, että se käy hyvin peitosta ihmisellekin. Jos työvuorojärjestelyjen takia en voikaan nukkua makuuhuoneessa, tuo lämmittää mukavasti sohvalla maatessa samalla kun kissat änkeävät jalkojen väliin. :)

Kikkareen riepottelua.

Aka paneelikuvia viime sunnuntailta. Olisin unohtanut näidenkin olemassaolon täysin, ellei kasvattaja olisi vinkannut asiasta eilen. Tessa oli tosiaan taas kuvaamassa paneelikissoja ja sunnuntain osalta Mulanistakin tuli pari otosta, jotka ajattelin nyt esitellä teille. En enää edes muista, mikä alkuperäinen reaktioni oli viimeisen kuvan kohdalla, taisin vain päästää jonkinlaisen tukahtuneen ääneen ja viedä käden suulle. :D

Kissoja ei arvostella näin.


Tai näin.


Kissoja arvostellaan NÄIN!

Yhyy miksi tuo viimeinen kuva on noin kamala. :D

FELIX Tallinna 22.-23.8.2015

Ensivaikutelma Tallinnan kissanäyttelykulttuurista antoi hyvin rennon kuvan - ihmiset lähtivät kotiin ennen paneelin loppumista, tuomareiden kanssa keskusteltiin vapaasti, assarit näpräsivät kännyköitään ja kuuntelivat musiikkia arvostelujen aikana. Toisaalta myös totinen kilpailuhenkisyys oli melko voimakasta, varsinkin itänaapureiden osalta. Ilmeisesti eräs nainen suorastaan närkästyi, kun hänen kissaansa ei valittukaan TP:ksi ja siitä syntyi pieni show. Kokemus oli silti ennen kaikkea positiivinen, vaikka pientä urheiluhallia ei oltu ilmastoitu mitenkään, minkä seurauksena niin kissat kuin omistajatkin olivat melko väsyneitä kuumuudesta.

Lauantaiaamu alkoi hauskalla sattumalla, kun tajusin että meitä vastapäätä oli Mäyrä-Kaarlo. Olin vain pari päivää ennen näyttelyä löytänyt Kaarlon ja Maunon instagramin, ja tästä pitikin mainita kisun omistajalle. Vaihdoimme pari sanaa silloin tällöin ja vähän harmittaa, etten tajunnut pyytää lupaa ottaa Kaarlosta parempaa kuvaa. Mäyrä-Kaarlon porukassa oli toinenkin cornish rex, jota kuulin vain kutsuttavan Rotaksi, mikä oli mielestäni äärimmäisen suloista. Vieressämme oli myös hyvin mukava ruotsalaisperhe, jonka komea aby oli niin hellyydenkipeä ettei ollut tosikaan.

Kuten olin veikannutkin, ensimmäinen päivä kului kaiken ihmettelyssä. Päivä tuntui tuhottoman pitkältä, sillä arvostelut alkoivat vasta yhdentoista maissa ja venyivät lähemmäs seitsemään. Alkuun Mulan jaksoi hyvin tutkia hallin menoa sylistäni, mutta pian tukala ilma pakotti pikkuisen vetäytymään häkkiinsä. Olin tämän takia taas ylpeä Kikkareesta, sillä tuomarin arvostelussa se ei ollut lainkaan kärttyinen, ehkä vähän ujo tosin. Dorte Kaae, meidän tuomarimme lauantaina, tykkäsi Mulanista mielettömästi. Hän löysi koko ajan jotain uutta ihasteltavaa, varsinkin pitkä häntä näytti tekevän vaikutuksen. Pieni huomautus tuli "hikisestä turkista", joka oli kyllä omaa syytäni kokeiltuani ensimmäistä kertaa jotain silky spray -tuotetta, mikä saikin sitten turkin kiiltämään liiankin tehokkaasti. Onneksi tuomari laittoi sen kuumuuden piikkiin, eikä maininnut asiasta itse arvostelusetelissä. :D Mulan pääsi TP-paneeliin asti, mutta ei voittanut siinä. Se kuitenkin valmistui GIC:ksi saatuaan viimeisen sertin luokassa 5 ja täten siirtyi luokkaan 3.

Lauantain Best of Best oli O'Kay Orient Angel Bon-Bon Baby ja niin ansaitusti! ;_; ♥

Edellisessä postauksessa tulikin mainittua, että lähdin matkaan Mulanin kasvattajan kanssa. Meillä oli mukana kolme kissaa kumpanakin päivänä: Nuppu, Vili (Mulanin veli) sekä tietysti Kikkare. Kuvia muista kissoista ei juurikaan ole, sillä säästin sunnuntain kuvauspäiväksi - mikä oli virhe, koska moni kissoista osallistui näyttelyyn vain lauantaina. Videomateriaalia onkin ihan hyvin, mutta sen editoimisessa kestänee tovi.

Sunnuntaina tosiaan Mulan sai ensimmäisen CACS-sertinsä. Tuomari Ad de Brujin oli vähän vaitonaisempaa sorttia, enkä tiennyt yhtään mitä mieltä herra oli Mulanista. Sanoi kuitenkin, että nähdään myöhemmin eli TP-paneeliin päästiin. Taso oli odotetustikin aika kova ja tuomarilla oli vaikeuksia päättää voittaja, mutta päätyi sitten hetken pohdinnan jälkeen Mulaniin. :3 Mulan aina turhautuu paneeleissa, joissa sitä täytyy venyttää pidempään kuin nopeassa arvostelussa. Ei se ala riekkua, mutta vetkuloi käsissä ja asentoa pitää hakea välillä uudelleen. Muuten lapsi käyttäytyi oikein mallikkaasti ja päivä jatkui meidän molempien osalta hyvin.

Mummeli Dinazinha Queena eli Nuppu.
Mummeli Dinazinho Vili.

TP-voitto jo itsessään oli hieno saavutus, mutta se tarkoitti myös BIS-paneeliin osallistumista. Tämä oli loistavaa, koska en ole ennen kuvannut Mulania paneelissa erinäisistä syistä - enkä päässyt tälläkään kertaa. Tilanne oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä, mutta yritän kertoa sen mahdollisimman tarkasti juuri niin kuin sen itse koin.

IV-kategorian BIS-paneeli oli pyörähtänyt käyntiin, toinen naaraista oli jo tuotu pöydälle ja mietin, että mikäs mättää kun Mulania ei näy missään. Yhtäkkiä kuulutettiin, että kissa nro 195:n omistaja tarvitaan paikalle heti ja näin, kun kasvattaja hakeutui häkkien luokse. Pian tämän jälkeen hän viittoi minut myös sinne ja tajusin vain, miten Mulanin häkin ympärille oli kerääntynyt ainakin kymmenen ihmistä. Ensimmäinen reaktio oli totta kai vatsaa vääntävä huoli, olin ihan varma, että Mulan oli saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. No joo, ei ihan. Paikalla ollut tuomari totesi, että kissa on aggressiivinen, ja vaati, että assarin sijaan minun täytyy itse ottaa se häkistä pois ja esitellä paneelissa. Tuijotin paikoillaan kyhjöttävää Kikkaretta, otin sen ongelmitta ulos, kiikutin arvostelupöydälle, katsoin miten tuomarit käsittelivät sitä sen ollessa täysin rento, otettiin voitto kotiin, kaappasin palkinnot syliin ja lähdin edelleen täysin hämmentyneenä takaisin omalle häkkipaikalle.

En halua syyttää ketään, koska en ollut alusta asti paikalla todistamassa tilannetta, mutta epäilen vähän että asiasta tehtiin isompi juttu kuin se oikeasti oli. Jos Mulan on huonolla tuulella, se ei mitenkään maagisesti rauhoitu ollessani läsnä, vaan näyttää kyllä minullekin, että nyt ottaa päähän. Kun avasin häkin oven ja kaappasin Mulanin syliin, siinä ei ollut merkkiäkään aggressiivisuudesta. Arvostelevat tuomarit olivat yhtä pihalla kuin minä, kyselivät vain Mulanilta itseltään että etkös halunnut tulla häkistä ulos. :') Jälkikäteen sain kuulla kasvattajalta, että tuollaista - eli omistaja itse esittelisi kissan BIS-paneelissa - ei koskaan tapahtuisi Suomessa ja muutamilla ihmisillä oli sitten ollut jupisemista aiheesta. Vaikea sanoa vastalauseita moisesta säännöstä tietämättä, varsinkin kun tuomari vain kiinnittää kissan numerolapun paitaani pyykkipojalla ja vaatii minua immediately menemään paneelipöydälle. Näin jälkikäteen ajatellen ymmärrän kyllä, että assarien osuus puolueettomuuden suhteen tuossa tilanteessa on reilu kaikille osallistujille. Vähän ikävistä kommenteista huolimatta kasvattaja lopulta sai tilanteen kääntymään positiiviseksi toteamalla, että sainpahan taas yhden erikoisen kokemuksen, joka tuskin tulee toistumaan. (Aikaisemmin, muistaakseni kolmannessa näyttelyssäni, minut kutsuttiin assariksi ilman minkäänlaista koulutusta tai kokemusta.) Tämän vuoksi säästin pyykkipojan numerolappuineen ja aion varmaan kehystää sen ihan piruuttani. :P

Varoitus: vauvakuvia!

No niin, nyt kun itsesuojeluvaistolla varustetut ihmiset on saatu karsittua pois, on aika näyttää teille onnettomille lupaamani kasvattajan ottamat kuvat vauva-Mulanista. Ajoitus on aika osuva, sillä Mulanin äiti, Sofia, sai heinä-elokuun vaihteessa toisen pentueensa. Fiilistellään nyt siis täälläkin vauvajuttuja.

Pari huomautusta:
⚫ kaikki kuvat ovat © Petri Jaakkola, lähde Mummelin kissala.
⚫ kyllä, kuvissa on oikeasti kissa, eikä lepakko.

Tämän kuvan perusteella ihastuin Mulaniin. Tuo ilme on ihan käsittämätön!




Gremlin jo pienestä pitäen.

Hassua kyllä, ensimmäinen asia johon itse kiinnitin huomiota on se, miten hyvin noista petrolin värisistä silmistä on tullut kirkkaanvihreät. Mulanista on muutenkin kehittynyt niin kaunis kissa, etten oikein osaa edes kaivata pentuaikoja - varsinkin, kun neiti oli vähän hyperaktiivisempaa sorttia ja päätti esimerkiksi kerran hypätä ruokaa täynnä olevalle ruokalautaselle. :D Mitenkäs siellä, joko pentukuume roihahti liekkeihin? Vai nautitteko rauhaiselosta (hah) aikuistuneiden kissojen kanssa?

International Cat Day!

Vuonna 2002 IFAW:n perustama juhlapäivä (no onhan se ;D) on taas täällä! Yritin sen kunniaksi saada söpöjä sylikuvia molemmista kissoista, mutta eihän niitä kiinnostanut yhtään. Torkkuvat tälläkin hetkellä ylimmässä pesässä kiipeilypuussa, etten varmasti pääse sohimaan kameran kanssa. Ei sitten.

Ettei postaus kuitenkaan tyssäisi tähän, antakoon tämä nyt hyvän tekosyyn laittaa eri kuvaussessioista jääneitä ylimääräisiä kuvia, joita ei muuten olisi tullut julkaistua laisinkaan.

Miikhillä on asiaa.
Gremlin! Ei kun siis Mulan...
Vätystää.
Kikkareen tuijotus.
Oodi niille ajoille, kun taloa ei vielä oltu huputettu ja luonnonvaloa tuli ikkunoista.
Kilometrihäntä.
Koristekissa.

Hyvää kansainvälistä kissapäivää! Mikäli aiotte kuvata kissojanne, tapahtukoon se paremmalla menestyksellä kuin täällä...

SUROK Hämeenlinna 25.-26.7.2015

Terveiset täältä pimeästä ja metelin täyttämästä remonttitalosta! Elämä on viime aikoina ollut vähän hermoja raastavaa, mutta ajattelin nyt aktivoitua tämän blogin suhteen olosuhteista huolimatta. Toukokuussa oli yksi näyttely (johon en jostain syystä ottanut kameraa) ja nyt viimeisin Hämeenlinnassa pari päivää sitten. Tähän asti en ole voinut hyvällä omatunnolla nauttia näyttelyviikonlopuista, sillä Mulan on syystä tai toisesta ollut todella kärttyinen. Hämeenlinnan näyttelyn myötä voin kuitenkin julkisesti ilmoittaa, että olen täysin koukussa tähän touhuun. Tein tällä kertaa nimittäin yhden asian eri tavalla: otin Mikaelin mukaan.

Kyllä. Mikaelin. Tuon jänishousujen kuninkaan, kissan, joka pelkää jopa minua jos jalassani on kengät, joita se ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Niinpä lähdin huolestuneena matkaan lauantaiaamuna, enkä voinut tehdä muuta kuin toivoa parasta. Lopputuloksesta voin sanoa tämän verran: aion tästä lähtien ottaa Mikaelin mahdollisuuden mukaan näyttelyihin kaverikissaksi. Ihan mieletön vaikutus Mulaniin, kun se sai käpertyä häkissä enonsa kylkeen ja rauhoittua lääppimiskierrosten välissä. Ei kärttyisyyttä, ei mitään. Mikael alkuun toki pälyili huolestuneena ympärilleen ja jätti eläinlääkärin pöydälle muistoksi pienen karvaläjän, mutta muuten kaikki meni tosi hienosti, tuli jopa itse haistelemaan vieraiden ihmisten käsiä. Olin niin ylpeä siitä. :') Oli huvittavaa myös kuunnella, miten sitä verrattiin Sepeen, Mikaelin punaiseen veljeen, joka on myös kiertänyt näyttelyitä. Minua kehotettiin ottamaan selvää, voisinko näyttelyttää poikaa amputoidusta varpaasta huolimatta. En usko Mikaelin nauttivan parrasvaloista, mutta onhan se aina kiva kuulla noin myönteisiä mielipiteitä omasta kissasta.

Kuvat © Petri Jaakkola

Ensimmäisestä päivästä ei ole hirveästi sanottavaa. Se tuntui pitkältä ja raskaalta, mutta enpähän enää ollut yhtä pihalla kuin aikaisemmin. Osasin jo aika itsenäisesti huolehtia, koska Mulan täytyy kiikuttaa tuomarille, joka lauantaina oli Martti Peltonen. Hän syynäsi kissan erityisen tarkkaan ja jäi pohtimaan paikoittaista ruskeaa karvoitusta, kävi jopa hakemassa toisen mielipiteen asiasta. Siinä odotellessa sain kuulla kasvattajalta, että mustat kissat hyvinkin usein muuttuvat rusehtaviksi kesäisin (täysin uutta tietoa minulle). Jos ymmärsin oikein, tuomari oli miettinyt pitäisikö värikoodia muuttaa, mutta tähän ei ryhdytty ja niinpä Mulan pääsi sertin kera takaisin enonsa kylkeen loppuiltapäiväksi.

Sunnuntain olin alunperin varannut kuvauspäiväksi, mutta yllättävä paneeliin pääsy, sen alkamisen ja Tessan kuvauslistan seuraaminen piti minut vainoharhaisen kiireisenä. Tällä kertaa Mulanin tosiaan arvosteli Vera Vasilieva, jolla oli lähinnä vain hyvää sanottavaa Kikkareesta: silkkinen ja lyhyt musta turkki, suuret ja hyvin asettuneet korvat, upean väriset silmät (joskin hiukan liian avoimet), vahva leuka, nätti naama (kuono aavistuksen liian lyhyt hänen makuunsa), pitkät raajat ja kokonaisuudeltaan elegantti nuori neiti. Vieressä ollut tuomarioppilas kommentoi Mulanin olevan hiukan laiha, mutta Vera vain hyssytti vieressä ja sanoi, että ruumiinrakenne on ihanteellinen nuorelle naaraalle. :D Viime kerralla noottia nimittäin tuli Mulanin hoikkuudesta ja pentumaisesta ruumiinrakenteesta, joten lihotuskuuri selvästikin teki tehtävänsä. Värin parhaasta ei kilpailtu tällä kertaa ollenkaan kolmannen mustan itiksen ollessa kastraatti, mutta tuomarin parhaaksi Mulan kyllä valittiin.

En tiedä miksi, mutta jännitän paneeleita aina ihan käsittämättömän paljon (sydän hakkaa lujaa ja jalat tuntuvat veteliltä), eikä kilpailu kategorian parhaasta näyttelyn loppuvaiheilla ollut poikkeus. Heijasin Mulania sylissäni ja supisin sille, että se on mielestäni paras kissa vaikka ei voittaisikaan tai jotain muuta yhtä kornia. Assarin tullessa noutamaan Kikkareen hakeuduin vähän parempaan paikkaan ja seurasin sivusta arvostelun etenemistä. Lopputulos ei sinänsä yllättänyt, sillä vastakkain päätyivät Mulan ja eräs toinen naaras, jota vastaan Mulan on aikaisemminkin paneeleissa ollut. Todella kaunis kissa, jonka nimeä on valitettavasti tiedä (edit: kyseessä on Kati Mikkolan Manhunters Check Me Out "Essi"). Tällä kertaa tuomarit suosivat Mulania ja olin niin yllättynyt, etten aluksi tiennyt mitä tehdä. :D Kasvattaja taputti selkään ja kehotti hakemaan pikkuisen. Tuttuun tapaan pääsin siis säheltämään kameroiden edessä, kun ensin tuli kiire päästä hakemaan kissa salin toisesta päästä ja palkinnot olivat unohtua autuaasti, sitten ne kainaloon saatuani piti vielä tasapainotella kärsivällisyyden rajoilla olevan kissan ja tavarakasan kanssa. Kaikki eivät vain voi olla yhtä elegantteja, kuin tämä neiti. ♥

Olitteko te Hämeenlinnan näyttelyssä osallistujina tai katsojina? Miten viikonloppu meni teidän ja/tai kissojen osalta? Itse huomasin sunnuntai menevän paljon nopeammin ja helpommin kuin lauantain, mistähän lie johtuu.

Kuka leikkii ruoalla?

"Oletko koskaan seurannut ihan läheltä pidempään, kun Mulan syö? On muuten aika typerän näköistä ja kuuloista. Pää liikkuu kuin spastisella oravalla, muu kroppa nytkii edestakaisin kupin molemmilla puolilla kuin kuin sillä olisi ADHD, nappuloita lentää lattialle, joita se heti jahtaa ja yrittää huitoa tassuillaan. Samaan aikaan kuuluu koko ajan kovaa narskuntaa, koomisia slurp-ääniä ja välillä naukaisuja. Ihan kuin ämmä ei olis saanu vuoteen ruokaa, mutta silti pitää tehdä syömisestä itselleen leikkiä."

Sain yllä olevan (kaikella rakkaudella kirjoitetun) ruokaraportin yksi päivä, kun töissä venähti vähän pidempään ja pyysin miestä antamaan kissoille sapuskaa. Oli vaikea pidätellä naurua, sillä tiesin oikein hyvin, millaista sikailua pikkuneidin ruokailuhetket nykyään ovat. :D Valitettavasti huvittavat äänet eivät kuulu videolla kovin hyvin, sillä kamerani päästää rasittavaa, taukoamatonta raksutusta ja tätä varten piti laittaa jokin taustamusiikki. Hauskan näköistähän tuo joka tapauksessa on. Luulen, että taipumus kaapia nappuloita jäi siitä, kun joku aika sitten heittelin niitä yksitellen ahmimisen estämiseksi. Typerä palvelija lopetti moisen paapomisen, joten nyt se pitää hoitaa itse.

Onko teillä omituisia tai huvittavia ruokarituaaleja?

Hampaita, hintavertailua ja humalaisia.

Huh, josko tässä olisi viimeinen eläinlääkäriaiheinen postaus vähään aikaan. Käytin tässä kuussa nimittäin molemmat kissat klinikalla hammasasioissa, ja onneksi molempien osalta sain vain hyviä uutisia. Ajattelin tehdä vähän hintavertailua, vaikka samoja toimenpiteitä ei tehtykään. Mielestäni näistä nimittäin käy hyvin ilmi, että tasokasta hoitoa on mahdollista saada vähän halvemmallakin. Luvassa on myös muutamia surkuhupaisia (kännykkälaatuisia) kuvia, joita ei pidä ottaa turhan vakavasti. :)

Aloitetaan Mulanin mysteerihampaasta - tai siis kadonneesta sellaisesta. Minulla ei ole mitään käsitystä, missä tai miten se olisi voinut irrota, mutta yksi päivä satuin vain huomaamaan, että oikeanpuoleisen kulmurin kohta ammotti tyhjyyttään. Ien ei punottanut, eikä alueella ollut mitään tulehdukseen tai aristukseen viittaavaa. Otin yhteyttä kasvattajaan, jonka mielestä olisi hyvä kuvauttaa hampaisto jäännösjuurten ja niistä aiheutuvien ongelmien varalta. Näin päädyin varaamaan ajan lähimmältä klinikaltani, Animagilta, jonka eri toimipisteissä olen asioinut aikaisemminkin ja aina saanut erinomaista ja luotettavaa palvelua.

Hetki rauhoitusaineen annon jälkeen. Sain jäädä silittelemään Mulania sen vaikutusta odotellessa.
Tilulii.

Jätettyäni Mulanin (joka muuten sai hoitavalta lääkäriltä lempinimen Elohopea ylivilkkautensa vuoksi, hihii) klinikalle suuntasin kotiin ja noin kolmen tunnin kuluttua tuli soitto, että mustan lapsosen voisi tulla noutamaan kotiin. Suunnitelman mukaan hampaisto oltiin röntgenkuvattu, mutta mihinkään jatkotoimenpiteisiin hampaiden harjauksen lisäksi ei ollutkaan tarvetta: mitään jäännösjuuria ei näkynyt. Hammas oli siis irronnut juurineen päivineen täysin siististi pois. Hintaa koko käynnille tuli yhteensä 213,88€ (sis. alv), ja ko. käynnin aikana Mulan sai yhtä nukutusainetta ja kahta eri rauhoitusainetta.

Jotkut ehkä muistavatkin, että alunperin varasin ajan Mikaelillekin Animagilta, mutta kauhistelemani hinta-arvio sai etsimään muita vaihtoehtoja. Äitini tiesi vinkata Herttoniemessä sijaitsevasta Sopulitien eläinlääkäriasemasta, ja samat toimenpiteet (hammaskiven poisto ja röntgen) maksoivat siellä yli sata euroa vähemmän. Suuntasimme sinne itse asiassa tänä aamuna, joten, krhm, tapahtumat ovat erittäin tuoreessa muistissa. :D

Klinikan pientä L-kirjaimen muotoista odotusaulaa oltiin laajennettu sisäterassin muodossa, joten pääsin vähän syrjempään huutavan Mikaelin kanssa odottamaan aikaamme. Klinikkamanageri Kristiina Rautio (se rotukissatuomari) tuli katsomaan, kuka kopassa oikein karjuu ja jopa muisti Mikaelin pentuajalta, jolloin kasvattaja oli tuonut koko S-pentueen paikalle värinselvitysasioissa. Rautio kehui Mikaelia oikein komeaksi ja tiedusteli, ollaanko käyty näyttelyissä. Tämä on absurdin huvittavaa vain niille, jotka tuntevat Mikaelin, ja niinpä hymähtelin yksiselitteisesti, että kissa myytiin minulle lemmikkitasoisena. Uskokaa tai älkää, mutta Rautio kummasteli tätä ja oli täysin eri mieltä. Selitin kyllä vielä, että Mikael on hyvin arka ja yksi varvaskin puuttuu, joten emme muutenkaan kävisi näyttelyissä. Tämä suuri uutinen Mikaelin "arvosta" oli joka tapauksessa pakko jakaa miehen kanssa ja vastaukseksi sain seuraavan tekstarin:

"Mitä helvettiä? Ollaan aina luultu, ettei Mikaelista olis mihinkään, mutta se onkin koko ajan ollut salaa rotuvalio ;(. Ei sitä kyllä luonteen puolesta veisi kirveelläkään näyttelyyn, vaikka olisikin kaikki varpaat tallella. Onko kissoille vammaisurheilua? :D Nimittäin kategoriassa Kaunein kolmijalkainen kissa voisi Mikael olla aika kovilla."

Pian tämän jälkeen meidät kutsuttiin toimenpidehuoneeseen, missä keskustelin hammaslääkärin kanssa Mikaelin taustoista ja päädyimme siihen ratkaisuun, että hampaat on fiksua röntgenkuvata vain, jos suussa näkyy jotain epäilyttävää. Mikael ei taaskaan tuntenut piikkiä persuksessa, koska yhyy henkinen tuska ja poika ampaisi saman tien syliini vikisemään. Siinä sitten heijailin ja paijasin Mikaelia, kunnes sen silmät alkoivat harottaa ja lopulta koko kissa oli täysin tutulutu.

Tunnin odotusaika tuntui naurettavan lyhyeltä ja heräämisestään poika ilmoitti määkymällä ihan itse henkilökunnan sijaan. Koska kaikki oli kunnossa hammaskiveä ja pientä ienten ärsytystä lukuun ottamatta, röntgenkuvaa ei otettu ja hintaa käynnille tuli 110,00€ (sis. alv). Asemalla Mikael sai neljää eri lääkettä nesteytyksen lisäksi. Kotimatka sujui ihan tajuttoman nätisti, Mikael valitti vain pari kertaa, kun jouduin ottamaan käden pois kantokopasta ja olin kuin puulla päähän lyöty tämän takia. Olen tottunut siihen infernaalisesti karjuvaan apinaan, joka möyryää ylösalaisin kopassa mitä typerimpiin asentoihin ja tämä on syynä sille, miksi olen valinnut aina lähimmän eläinlääkäriaseman hinnasta juuri välittämättä. Kotona otin Mikaelin syliin samalla, kun katsoin paria vapaaottelumatsia ja totta kai oli pakko ottaa herra Rotuvaliosta muutamia edustavia lääkepöllykuvia. Mainittakoon, että Mikael rakastaa korvien möyhennystä eikä normaalistikaan välitä niiden ihmisen aiheuttamasta muodonmuutoksesta.

Mikä look on paras känni-Miikhille?

Onko kukaan perehtynyt tarkemmin eläinlääkärimaksuihin ja siihen, millä tavoin ne määräytyvät? Vai meneekö se puhtaasti sillä logiikalla, että arvostetulla ja hyvällä sijainnilla olevalla klinikalla on varaa pyytää enemmän asiakkailtaan? Entä onko laitteiden käyttö aina manuaalista työtä kalliimpaa? On jotenkin hullunkurista, että alle kolmekiloisen kissan röntgenkuva yleisanestesiassa ja kolme lääkettä maksoivat yli satasen enemmän kuin melkein neljäkiloisen kissan nukutus, hampaiden puhdistus ultraäänilaitteella, ienrajojen putsaus, hampaiden kiillotus, nestytys ja neljän lääkkeen antaminen. Animagilla hammaskiven poiston ja röntgenkuvan hinnaksi arvioitiin vähintään 350€ ja Sopulitiellä sanottiin, että riippuen vähän mitä kaikkea kissan suusta löytyy hinnaksi tulee noin 220€. Nyt röntgenkuvaa ei otettu, joten pääsin 110€ euroa halvemmalla ja tästäkin minulla on vielä mahdollisuus lähettää korvauspyyntö LähiTapiolaan.

Kannattaa siis ehdottomasti tehdä vähän tutkimustyötä eläinlääkäriklinikoiden suhteen, mikäli lompakko sitä vaatii. Yksi hyvä keino on etsiä googlesta oman lähialueen klinikat (tai miksei vähän kauempaakin, jos on auto tai kissan kanssa matkustaminen julkisilla on mahdollista), ottaa puhelin reippaasti käteen ja tiedustella hintoja omiin tarpeisiinsa. Myös kokemusten lukeminen keskustelupalstoilta kriittisellä silmällä toiminee. Animagissa ei ole mitään vikaa, mutta Sopulitien kotoisa ilmapiiri, ystävällinen henkilökunta ja järkevä hinnoittelu (pidetään mielessä, että nyt ollaan Helsingissä) taisivat voittaa minut puolelleni mitä pikkutoimenpiteisiin tulee.