Pantteri.

Häntä? Mikä häntä?

木蘭

Lukijat, saanko esitellä: FI* Mummeli Sofinha Viliina eli Mulan.

Kiikuttaessani kantokoppaa rappukäytävässä ehdin luoda muutamat mielikuvat asioista, jotka voisivat mennä väärin kissojen tutustuttamishetkellä; Mikael sähisee tai välttää kontaktia (tämä oli vahvin veikkaus, koska se kissa on 100%:nen jänishousu) tai pentu on todella arka ja pakenee päiväkausiksi sohvan alle. Tämäkin pessimisti nähtävästi saa edelleen yllättyä positiivisesti, kun kumpikaan noista ei käynyt toteen. Mikael oli alusta alken todella utelias ja Mulan näytti hakevan enostaan turvaa ja oli aluksi kuin pieni varjo, jatkuvasti siellä missä Mikaelkin. Pari tuntia meni vähän varovaisemmin, mutta sitten neiti reipastui ja alkoi ottaa todella hyvin kontaktia minuunkin.

Kotiutumisprosessi lähti siis oikein hyvin käyntiin näin ensimmäisenä päivänä. Vettä on juotu, ruoka tosin ei kelvannut ja uloste on ollut aika vetistä kahdella kerralla kun sitä on tullut (jostain syystä verhojen päälle, hiekkaboksin ideaa ei ole vielä oikein tajuttu vaikka olen pikkuista siellä monta kertaa käyttänyt). Luonnetta Mulanilta löytyy ihan mukavasti, on sen verran riehakas, että jopa Mikael - tuo kohelluksen kuningas - väistyy sivuun kun hänen siskontyttönsä lähtee syöksähtelemään lelun perään.

Ja nuo korvat. Hyvä luoja.

Lainadan loru.

Hassua ajatella, että siitä on jo vuosi, kun olin täysin samassa tilanteessa: uutta pentua kiihkeästi odottamassa. Tietyllä tavalla tuo odottamisen limbo ei ole tuntunut juuri miltään, ja silti sinä aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon. Lainadan ollessa täällä Mikaelin tilapäisenä seurana en ole oikeastaan ehtinyt edes huokailla uuden pennun perään ja välillä oli haastavaa olla kiintymättä rouvaan, sillä onhan tuo nyt aika huvittava kissa. Kasvattaja epäsuorasti tarjosikin Adaa minulle, mutta olen jo vähän kuikuillut III-kategorian kissojen suuntaan ja balineesille ei valitettavasti ole tulevaisuudessa täällä tilaa.

Yritin äsken herätellä Adaa pientä valokuvaustuokiota varten, mutta se nukkui niin tyytyväisenä uudessa kiipeilypuussa, että tyydyin yllä olevaan otokseen. Väkisinkin hymyilyttää katsoa tuota. Kermainen karvapyörre. Ada ei ole turhan ahkerasti esiintynyt tässä blogissa, ehkä juuri siksi ettei siitä luopuminen olisi sitten niin vaikeaa. Sain kasvattajalta kiitoksia siitä, miten hyvää huolta olen pitänyt rouvasta ja toivon, että tänään uuteen kotiin päästyään ja siihen totuttuaan Ada viihtyisi yhtä hyvin. Yksinhän se ei joudu olemaan, vaan mukaan lähtee minulle tulevan pennun veli uudeksi hoivattavaksi.

Näin päättyy siis yhden kissan riekkumiset tämän palvelijan alaisuudessa. Meillä on aikaa vielä iltaan asti pitää tavallisia rutiineja yllä, minkä jälkeen Adan täytyy sopeutua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. En epäile hetkeäkään, etteikö arki lähtisi rullaamaan hyvin ajan myötä.

Lainada kiittää ja kuittaa.

Haamukaveri.

Eipä sitä kovin kauan tarvinnut harkita, klikatako tuo tyyny ostoskoriin vai ei.

Olen toivoton tapaus.

Mieletön maaliskuu.

Voisin murjaista jonkun tajuttoman huonon vitsin joogaa harrastavasta kissasta, mutta taidan jättää sen suosiolla väliin. Enpä minä oikein muuta osaa ajatella tuota kuvaa katsellessa kuin: "Voi Mikael, Mikael, Mikael." Ei sillä kyllä kaikki ole ihan kotona, mikä tekeekin siitä niin loistavan olennon.

Tosiaan, hurjat kaksi postausta tämän kuun aikana. Wautsiwau. Yksi uusi seuraajakin on nähtävästi saatu viime päivityksen jälkeen, ollos tervehditty. Palvelija toipui kahden viikon kuumetautikoettelemuksesta vielä yhden VTI:n saattelemana, minkä jälkeen paluu muay thain pariin oli vihdoinkin mahdollinen ja sen seurauksena lähes kaikki vapaa-aika on mennyt kuntoilun tai siihen liittyvän tiedonhaun parissa. Blogihiljaisuudesta huolimatta paljon aivotyöskentelyä on tehty: pitäisikö Itämaisen laulua laajentaa aavistuksen personal blogin suuntaan, vai suivaantuvatko uskolliset kissaihmiset sellaisesta höpötyksestä? Siinäpä vasta miettimistä.

Vain katto on rajana.

Ajelehdin jossain unen ja valveillaolon rajamailla, kun ovikello pirahti viime maanantaina aikaisin aamulla. Postin poika odotti kuittausta elektroniseen laitteeseensa ja alkoi sitten raahata kolmea pakettia sisälle yksiööni. Ilmeestä päätellen piruparka oli kiitollinen, että asun ensimmäisessä kerroksessa. Myhäilin hiljaa sivusta seuraten, kerrankin tyytyväisenä siitä, että olin sairaslomalla enkä töissä. Autottomana olisi ollut ikävä pohtia, miten saan 6.8 kg kissanruokaa, 30 kg kissanhiekkaa sekä parimetrisen raapimapuun omistukseeni vielä samaisen päivän aikana.

Raapimapuun kokoaminen oli hetken ihmettelyn ja parin konsultaatiosoiton jälkeen tavattoman helppoa. Siis helppoa, ei nopeaa. Mikael päätti, että riippupeti on hänen kun sovittelin sitä vasta paikoilleen, söi tolpista irronneita vaaleita tihruja ja päätyi muun muassa syvän pahvilaatikon pohjalle määkymään, kun ei päässytkään sieltä enää itse pois. Turha varmaan mainita, että myös kiinnitysmutterit ja muut härpäkkeet olivat äärettömän kiinnostavia. Pitäähän sitä nyt tyhmää palvelijaa auttaa ja niin edespäin.

Lopputulos on mielestäni vähintäänkin salonkikelpoinen, vaikken kaikkia osia voinutkaan käyttää. Katto on noin kolmekymmentä senttiä matalampi juuri sänkyni yläpuolella ja sen tuloksena yksi riippupeti jäi laittamatta. Välillä tuosta yhdestä ainokaisesta käydään rivakkaa valtataistelua, mutta useimmiten Mikael ja Lainada ovat sitä mieltä, että kaksin on kivempi. Tigerino Canada -kissanhiekan ja Orijen-kuivaruoan lisäksi pahvilaatikoiden syövereistä löytyi myös Zooplussassa tarjouksessa ollut Applawsin märkäruokapaketti (kanalajitelma), josta molemmat kissat ovat pitäneet hurjasti.

Idän viisauksia.

"Jos sen jättää esille, se on omaisuuttani." - vanha itämainen sanonta

Äly hoi.

Oli tästä Mikaelin syntymäpäivälahjasta nyt sittenkin pakko tehdä se oma postaus uudestaan, varsinkin kun valmiit kuvat olivat vielä tallella. Pieni kikkareeni sai siis tasan tarkkaan yhden lahjan, joka ei ollut ruokaa, ja se tuli äidiltäni. Kaksipuolinen lelu stimuloi kissan ongelmanratkaisukykyä, mutta kerran kun sen on hiffannut, ei siitä ole oikeastaan muuhun kuin hauskanpitoon.

Äitini höyhenaivoiset maatiaiset (sanon tämän kaikella rakkaudella Blitziä ja Luciferia kohtaan :D) eivät tajunneet ollenkaan, mikä moinen puupalikka on ja mitä se tekee, mutta Mikaelilla ei mennyt montaa minuuttia sen salojen selvittämisessä. Mutanttitassusta huolimatta ruokapiilot paljastavaa levyä on helppo pyörittää ja poika hotkii makupalat raivokkaalla vauhdilla. Ensimmäisellä kerralla tämä toki tarjosi hiukan haastetta, mutta noin viisi kertaa tuota kokeiltuaan homma hoituu aikalailla rutiinilla. Innoissaan kissa silti on, joten eipä se näytä syömisen iloa vähentävän yhtään.

Siinä missä Mikaelia ei voisi vähempää kiinnostaa typerät puupallukat, Lainada jaksaa ihmetellä niitä aina hetken aikaa. Vanhempi rouva jää myös hieman alakynteen herkkujen suhteen...

Kun palvelija sairastaa.

On sanomattakin selvää, että se on raskas koetus kissalle. Palvelun taso laskee, jokaisesta asiasta pitää huomauttaa monta kertaa ja aikataulut saattavat mennä sekaisin, kun eräs vain torkkuu muka kuumeen nujertamana. Kukaan ei leikitä, mitään jännää ei tapahdu. Mutta ei kissa ihan toimettomaksikaan voi jäädä. Jotta palvelija parantuisi nopeammin ja pääsisi taas ruotuun, on muutamia asioita, millä kissa voi vaikuttaa tähän epätasapainoon.

1. Nauru luo positiivista energiaa, joka avittaa paranemisprosessia. Väännä tassusi siis mahdollisimman hölmön näköisiksi.

2. Katso palvelijaa syvälle silmiin ja huijaa hänet luulemaan, että teillä on ainutlaatuinen yhteys.

3. Antaudu jostain syystä niin paljon ihmisten rakastamaan peittopelleilyyn.

4. Älä kuitenkaan unohda silloin tällöin näyttää, miten epätyytyväinen olet saamaasi kaltoinkohteluun.

5. Pinnistele ja pyri vaikuttamaan empaattiselta. Kyllä sinä palvelija kohta paranet, ei huolta, pääset sitten taas tottelemaan käskyjäni. *pat pat*

6. Ole kissa ja tee kissa-asioita, sillä sellaisesta on kiva ottaa turhia kuvia ja se saa palvelijan ajatukset sairaudestaan välillä muualle.

Ota iisisti.

Videot on kuvattu viime vuoden puolella, mutta sopivat tunnelmaltaan oikein hyvin lähipäivien tapahtumiin. Pitkittyneen kuumeen ja todennäköisesti mononukleoosin vuoksi tämä palvelija ei ole hirveästi ketään palvellut, hyvä kun saanut perusjutut hoidettua. Aina silloin tällöin löytyy pari tuntia vuorokaudesta, kun energiataso on vähän parempi ja jaksaa oikeasti puuhastellakin jotain. Pitää toivoa, että olo paranisi huomattavasti, sillä ensi viikon alussa olisi tarkoitus mennä kasvattajan luokse katsomaan tiitiäisiä.

Sour Cream & Onion.

Äärimmäisestä tarkkaavaisuudesta kielivät tihrusilmät. Keittiön pöydällä on jotain, ja pieni kulinaristi tietää sen.

Tässä vaiheessa kansi meni takaisin paikoilleen, kun purkki oli karata kissan mukana lattialle.

Mikael on Maistelija. Kulinaristi. Hän ei pidä ruoasta, hän rakastaa sitä. Mistään ruokamerkistä ei ole koskaan kieltäydytty. Kuppi tyhjenee aina.

Joku aika sitten selvisi, että pizza ja pikkuleivät ovat juuri Mikaelin juttu, joten en tiedä, miksi Pringles-hulluus huvittaa niin paljon. Mikään muu herkku ei aiheuta yhtä hysteeristä kiehnäystä ja voimakasta kehräystä tässä pienessä miehessä. Riittää, että otan tuon vihreän purkin esiin ja se on menoa. Totta kai annoin ihan pienen maistiaisen "et sä kuitenkaan tykkää siitä" -mentaliteetilla, mutta olisihan se pitänyt tietää paremmin. Jos se on ihmisruokaa, se on varmasti hyvää. Jos se on ihmisruokaa, joka on epäterveellistä kissoille, se on vielä parempaa! Onneksi oma kontaktini Pringleseihin tapahtuu noin kerran vuodessa, tulisi muuten kamalan paha mieli, kun toinen seuraa vierestä surullisesti määkien. :')

Hei, Mikael-eno, arvaa mitä?

Mikaelin sisko Sofia synnytti 12.1. ensimmäisen pentueensa. Jätän teidät pohtimaan, mitä tämä tarkoittaa.

Vihje: Mikaelin valtakausi tulee huhtikuussa horjumaan.

Aurinkokuningas.

Summa summarum.

Tulin siihen lopputulokseen, että menetettyjen postausten rustaaminen uudelleen aiheuttaa vain harmaita hiuksia ja lohjenneita hampaita, joten päätin kohauttaa olkia ja antaa asian olla. Tämän parin kuukauden sisällä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään niin häkellyttävää, että se pitäisi ehdottomasti ikuistaa oman otsikon alle.

Paitsi ehkä Mikaelin 1-vuotissynttärit.

Tai ensimmäinen ja epäonnistunut kontakti villapaidan kanssa.

Äidin hankkima älypelikin on ollut aika kiva juttu.

Mikael on vihdoinkin alkanut itämaistua hyppimällä syliini - mutta vain, kun pesen hampaita.

(Palvelija joutui muokkaamaan profiiliaan yhden vuoden lumpsahdettua taas taakaksi. Mutta kukapa nyt palvelijoista välittäisi.)

Selvisi myös, että Mikael on hulluna pizzaan ja pikkuleipiin.

Äh. Kunniamaininnat näistä tapahtumista saavat riittää.