Mmmmrrnau.

Jos tämä ei ole tyytyväinen pieni purrito, lupaan tyhjentää kattien hiekkalaatikon suuhuni yhdellä kertaa.

PS. Lisäsin tunnisteisiin 101 - tag-informaation. Onko aivan turha juttu vai kätevää, että vähän selitän mitä minkäkin linkin takaa löytyy?

Palvelija, ota itseäsi niskasta kiinni.

Olen kuulemma keskittynyt ihan liikaa opiskeluun. Niin, korean kielen sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologian kurssit eivät ole mitään verrattuna blogipostauksien näpyttelemiseen. Myönnän, prioriteettini ovat horjuneet kohtalokkaasti. Onneksi minulla on tuo pieni orjapiiskuri, joka huvittavalla käyttäytymisellään innoitti taas ottamaan kameran kätösiin. Postauksia siis tulossa.

(Ei jeesus tuo ensimmäisen kuvan ilme. "Ffffuuuuu.")

Kurkistus.

Kita.

Napsuvarvas.

Olen tässä kiherrellyt puolisen tuntia itsekseni. Herran jumala, miten voi kissan tassuissa ihan jokainen asia olla niin väärin? Varpaat sojottavat sinne sun tänne, pari kynttä ei vetäydy kunnolla sisälle, lisäksi Miihkalin vammautunut etutassu erityisesti on välillä niin julmetun huvittavan näköinen. Poikaystävä kutsuu sitä turtles-kädeksi.

Tuli tässä pari päivää sitten tosiaan leikattua lapsosen kynnet, kun alkoi tuo asunnossa vaeltaminen olla turhan äänekästä. Siitä huolimatta napsuminen ei ole kadonnut minnekään. Palvelijan nöyrällä älynkäytöllä päättelin, että naulakko-onnettomuuden yhteydessä vammautuneet varpaat eivät toimi enää ihan yhtä hyvin kuin ehjänä säilyneet. Tarkempi tutkiminen osoitti aavistukseni oikeaksi, pari kynttä tosiaan jää aika reippaasti ulos siinä missä loput vetäytyvät kuuliaisesti sisälle. Eipä noista mitään haittaakaan ole näyttänyt olevan, ihan yhtä maanisesti tuo kissa juoksentelee pitkin seiniä edelleen...

Tornin valtias.

Nautimme ilta-auringon viimeisistä säteistä. Lainada päätti kerrankin suostua kuvausmalliksi ja kiitin kissoja hyvästä, riekkuvapaasta tuokiosta.

Viime aikoina Mikaelin ego on selvästi kasvanut. Molemmat nukkuvat usein nätisti lomittain raapimapöntön päällä, mutta toisinaan pikkuherra saa päähänsä, että tässä yksiössä on tilaa vain yhdelle valtiaalle. Totta kai Mikael hyvin vaatimattomasti valitsee kyseisen roolin itselleen. Ei noiden välillä mitään oikeita tappeluja ole, mutta sellaista pientä nahistelua ja ne päättyvät aina siihen, kun Lainada saa tarpeekseen ärsyttävästä kakarasta ja lähtee matelijahyllykön alapuolella olevan pedin huomaan. Sinänsä ihan jännä kyllä seurata kissojen kommunikaatiotapoja tuollaisessa tilanteessa, varsinkin kun Mikael ei jostain syystä näytä ymmärtävän minkäänlaisia varoituksia. Taisi sinne naulakkoon jäädä vähän muutakin kuin vain se varvas... :D

Ikkunalaudalla.

Jälleen kerran. Syyttäkää maailmaa, että aurinko paistaa optimaalisesti juuri tuohon kohtaan.

En ole ihan varma, pidänkö siitä miten portrettipainotteiseksi tämä blogi on mennyt. Aina ei kuitenkaan keksi mitään järkevää sanottavaa. Sitä paitsi kissan kuvaamiseen ei voi koskaan kyllästyä, vaikka nuo samat kulmakulmat on koluttu läpi jo niin tuhanteen kertaan. Joka kerta sitä huomaa jotain uutta, kuten esimerkiksi sen miten Mikaelin oikeasti vihreät silmät näyttävät ihan keltaisilta tietyssä valossa.

PS. Viimeisessä kuvassa ollaan vähän epävarmoja kun palvelija kiekaisi kovaan ääneen kehuja paikallaan olemisesta. "Täh, mitä mä nyt tein?"

Pannuherkkuja.

Kun keittiössä tapahtuu, Mikael on taatusti paikalla - varsinkin jos pannussa paistetaan kanaa. Pentuna ritisevät paistoäänet pelottivat suunnattomasti, nykyään ei tunnu enää missään. Nuoresta miehestä on tullut melkoisen röyhkeä ruoanhimonsa kanssa, montakohan kertaa olen saanut kiinni itseteossa (eli pannun nuolemisessa). Kerran piti hypätä tulikuumalle levyllekin, vaikka siinä oli kattila esteenä ja lievä palovammahan siitä tuli. Palvelijalle taas harmaita hiuksia, vaikka se ei kyllä näyttänyt menoa hidastavan ja anturat ovat nyt kaikki parantuneet täysin. Tuo kissa syöksyisi vaikka tulivuoreen kanafileen perässä...

Varpaat yli laidan.

Oi niitä aikoja, kun Mikaelin silmät eivät tursunneet rähmää joka jumalan päivä. Orijen, vielä joku päivä me saamme jostain hankittua nappuloitasi.

Khiesus.

Ei huolta, kissarakkaat vakiolukijat sekä te - oo-la-laa - uudet tuttavat, kesähelteet eivät ole nahistaneet meitä hengiltä!

Syitä tähän hiljaisuuteen on tuhat ja yksi, suurin osa niistä liittyy ystävä- ja perhepiirin omistushaluisuuteen palvelijaa kohtaan (niin, ikään kuin kissat eivät olisi tarpeeksi, nyt ihmisetkin ovat alkaneet vaatia minua omakseen). Suuria ja ihmeellisiä asioita on tapahtunut, mutta kissarintamalla on ollut hiljaista. Olemme kaikessa rauhassa nauttineet kesäpäivistä niin sisällä kuin ulkonakin, jälkimmäisen kohdalla aika kehnolla menestyksellä. Ehkä se seuraavan vuoden puolella sujuu jo paremmin.

Olen tässä pikkuhiljaa alkanut päivystää sähköpostia kasvattajan viestin toivossa, mutta vielä toistaiseksi astutussuunnitelmista ei kuulunut mitään. Syyskuun puolella ajattelin lähettää viestin tiedustellakseni, onko projekti edennyt mihinkään suuntaan. Erehdyin tutkimaan kasvattajan ottamia kuvia Mikaelista kun herra oli vielä pirpana ja se oli selvästi suuri virhe. Vaikka tuosta olennosta on tullut vielä sinnikkäämpi ruokakerjuri kuin uskoin olevan mahdollistakaan, pyörii se toinen pentu jo ahkerasti mielessä. Musta itämainen lyhytkarvahan on alusta asti ollut metsästyksessä, tosin nyt kun emo on variantti niin eipä se tumma pitkäkarvainenkaan mikään kauhistus olisi. Sellaisen ristisin heti Salah al-Diniksi sukupuolesta välittämättä. (Kyllä, mietin jo näin relevantteja asioita. :D)

Tässä, seuraavaa päivitystä odotellessanne ottakaa uteliaasti tiiraileva Mikael: