Suuret korvat, suuret kuvat.

Kielieläin.

Tapa seeeeee.

Sitä ollaan niin isoa poikaa että...

Höyhenten magia.

Se saa niin pienet kuin isotkin kissat pysymään paikoillaan sen tarvittavan nanosekunnin, kun kameran laukaisin käy.

Kuvassa Jenneke ja Mummeli Dinazinha Queena eli Nuppu.

Paikka siinä. Pliis?

Yritäpä saada kahdesta, liki 11-viikkoisesta kissanpennusta kuva, jossa molemmat katsovat edes vähän kameraan päin ilman sitä ärsyttävää vauhtiblurria. Vaikea ja haastava tehtävä kenelle tahansa kameran hienouksista huolimatta, mutta koska olen täydellinen, se onnistui. (Ei, saavutus ei suinkaan johtunut lelua heiluttelevasta apujoukosta takanani. Minä se olin. Minäminäminä.)

Pakko tunnustaa: odottaminen on alkanut käydä vähän hankalaksi. Saatan ihan yhtäkkiä puhjeta suunnattoman typerään virneeseen keskellä katua, koska ajatuksissa pyörii sana kohta. Samalla olen yrittänyt pohtia, miksi lemmikit ovat joillekin ihmisille niin tärkeitä; miten tietynlainen yhteys eläimeen voi antaa jotakin mitä suhde ihmiseen ei voi koskaan tarjota. En osaa sanoa. Tiedän vain, että kaikkein ihanin ja kenties vaikeimmin kuvailtavissa oleva tunne on se, kun nostaa pennun ilmaan, katsoo sitä pientä olentoa silmiin ja sitten nuuhkaisee sen otsaa - mihin Mikael totta kai reagoi vetämällä päätään taaksepäin ja mulkaisemalla huumorintajuttomasti.

Suuri mysteeri.

Matka kissan mieleen.

(Omaperäinen otsikko, tiedän. Älä takerru yksityiskohtiin.)

Kun on ihan pienestä pitäen omistanut eläimiä, sitä kuvittelee tietävänsä niistä kaiken. Tarve etsiä uutta tietoa hälvenee, koska ennenkin ollaan pärjätty tällä tavalla. Kamala suhtautumistapa, johon varmaan jokainen joskus lankeaa. Minä myös.

Tämä opus todellakin on matka kissan mieleen. Se painottaa nimenomaan kissan henkistä hyvinvointia ja omistajan tärkeää roolia siinä. En muista koskaan lukeneeni yhtäkään kirjaa näin nopeasti, ja minä sentään luen paljon. Opin ihan mielettömästi uutta ja samalla se sai minut tajuamaan, kuinka vääristynyt kuva ihmisillä yleensä on kissojen helppoudesta siinä mielessä, että kynnys sellaisen ottamiseen on useilla kovin pieni. Usein sanotaan, että kissat eivät vaadi yhtä paljon kuin esimerkiksi koirat. Potaskaa, sanon minä. Ne vaativat myös yhtä lailla sen omistautuneisuuden ja ymmärtämisen halun ja rakkauden, mitä ihan kaikki muutkin eläimet - vain eri muodossa.

Sen sijaan, että olisin kauhistellut miten vähän olenkaan kissojani ymmärtänyt, minut valtasi suunnaton into. Tiedäthän, sellainen oivaltamisen riemu. Ai tuota Blitz viestii ruokintatilanteessa? Tämänkö takia Lucifer tekee niin? Totta kai kissojen perustarpeiden täyttäminen on ollut hallussa, mutta niiden todellinen ymmärtäminen on omalta osaltani ottanut askeleen eteenpäin. Halu olla mahdollisimman hyvä omistaja tuleville kissoilleni on suurempi kuin koskaan ja nyt minulla on keinot siihen. Mielettömän suuret suosittelut ihan jokaiselle kissan omistajalle.

Kyllä.

Oli ihan pakko.

Näin sivumennen sanoen.

Tämä päivä mukaan laskettuna sekä H-hetki pois laskuista jättäen, lapsien saapumiseen on 13 päivää.

Kuvitelkaa tähän hiukan tärähtänyttä naurua ja paidan hypistelemistä. 8D

Maaseudun höyhenaivot.

Blitz
Blitsu, Pritsis Prätsis

Lucifer
Lucce, Lutsku

Viikonloppu hujahti mukavasti äidin luona ja pääsin pitkästä aikaa palluttelemaan maalle jääneitä kissojani. Kaiken muun tohinan (tatuoimisen, heprean opiskelun, koiran pesemisen, föönaamisen sekä sen korvien puhdistuksen ja kynsien leikkuun) ohella ehdin kivasti leikittää näitä tavallisia maatiaisia. Joululahjaksi ostamani sulkalelu oli ihme ja kumma vielä elossa, joten sillä mentiin. Eläinkauppavisiitin yhteydessä ostin monesta blogista tutun, kissanmintulla höystetyn pehmeän kongin ja menestys oli ihan hyvä: Blitz ei ymmärtänyt laisinkaan sen ideaa, nuoli vain vimmatusti, mutta Lucifer kilahti niin että se iski kiinni kynsin ja hampain sääreen kun otin sen pois. Olisi pitänyt nimetä tuo kissa vaikka Helläksi Pumpuliksi Joka Ei Käytä Kynsiään Ihmisiin. Nih.

Tirppaa mä metsästän.

Se hetki, kun et sittenkään ole ihan varma, haluatko luovuttaa lahjaksi saatua lelua kissojen kynsiin. Onko tämä merkki siitä, että olen kissamaistumassa?

Koska ihan totta, tuo tulkku on taivaallisen ihana.