perjantai 21. elokuuta 2015

Laiva kutsuu.

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Felixin kissanäyttely Tallinnassa on ensimmäinen ulkomaan näyttelyni. Vähän jännittää, sillä kissamaailman sanasto ei ole englanniksi ihan sieltä tutuimmasta päästä. Onneksi mukaan lähtee kasvattaja, jolta voi kysyä neuvoa kaikessa - ilman häntä olisinkin jo varmaan täydessä paniikissa. :D Mulanille tämä on toinen kerta kyseisessä maassa. Pikkuneidistä tykättiin kovasti helmikuun näyttelyssä toisena päivänä ja oli sekä VP, TP että KT. Katsotaan mitä mieltä tuomarit ovat tällä kertaa, kun Kikkare kilpailee eri luokassa. Omaan silmääni tuo pirpana on totta kai se paras, joten mitäpä kenenkään muun mielipiteellä väliä. >;)

Tarkoituksena olisi ottaa kuvia ja jonkin verran videomateriaalia. Katsotaan miten hyvin tämä toteutuu, sillä todennäköisesti ainakin ensimmäinen päivä menee kaiken pällistelyyn ja aikataulujen kyttäämiseen. Toivon ihan kamalasti, että Mulan ei olisi huonolla tuulella nyt kun Mikael ei tule mukaan. Pitää vain suihkutella Feliwayta parin tunnin välein kaikkialle ja toivoa parasta.

Ja miksi Mikael ei tule mukaan? Koska hän on alla olevan kuvan perusteella erittäin reippaalla matkamielellä lähdössä hoitoon ystävälleni, joka juuri eilen sai rottweilerin pennun. Fun times. :D

 photo IMG_01321_zps1pkcjvye.png

"Onks pakko jos ei haluu?"

4 kommenttia:

  1. Hihih, hauskaa reissua ja Mikaelille onnea matkaan ;) Olisipa tosissaan kiva piipahtaa taas itsekin näyttelyissä. En vaan tiedä kannattaako, kun Kreetan silmät ei tosiaan edelleenkään oikein loista vihreyttään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa tosiaan oli ja Mikaelkin alun nössöilyn jälkeen kuulemma on nököttänyt tyytyväisenä hoitajiensa sylissä. Hurmasi heidät kertaheitolla niin voimakkaasti, että eivät tuoneet Miikhiä takaisin sunnuntaina, vaan haen pojan kotiin vasta tänään. :D

      Estääkö Kreetan keltaiset silmät sitten sertien saamisen? Voisihan sitä ihan huvikseen kai mennä näyttelyihin silloin tällöin, vaikka ei paneeleihin asti pääsisikään? Varsinkin jos kissa näyttää tykkäävän vaihtelusta arkeen. :)

      Poista
  2. Kasvattajan mukanaolo helpottaa paljon! On joku joka tietää ja johon turvautua, jos jokin hämmentää tai ahdistaa. :D Toivottavasti Mikaelilla oli hauska tai ainakin siedettävä lomareissu! Ehkä pitäisi ennemmin olla huolissaan rotikasta, kissoista löytyy luonnetta tarvittaessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, en olisi ikinä edes uskaltanut lähteä tuonne ilman kasvattajaa. BIS-paneelin aikana sattuneen kohelluksen myötä olisin varmaan ollut täyspaniikissa. :D Miikhi oli aika reppana ensimmäisen päivän, mutta uskaltautui nukkumaan hoitotätinsä vieressä yöllä. Pentuakin tuli kuulemma haisteltua, mutta ei ilman paria sähähdystä. Suurimmaksi osaksi ajasta molemmat olivat tyytyväisinä omissa oloissaan.

      Poista