torstai 30. heinäkuuta 2015

SUROK Hämeenlinna 25.-26.7.2015

Terveiset täältä pimeästä ja metelin täyttämästä remonttitalosta! Elämä on viime aikoina ollut vähän hermoja raastavaa, mutta ajattelin nyt aktivoitua tämän blogin suhteen olosuhteista huolimatta. Toukokuussa oli yksi näyttely (johon en jostain syystä ottanut kameraa) ja nyt viimeisin Hämeenlinnassa pari päivää sitten. Tähän asti en ole voinut hyvällä omatunnolla nauttia näyttelyviikonlopuista, sillä Mulan on syystä tai toisesta ollut todella kärttyinen. Hämeenlinnan näyttelyn myötä voin kuitenkin julkisesti ilmoittaa, että olen täysin koukussa tähän touhuun. Tein tällä kertaa nimittäin yhden asian eri tavalla: otin Mikaelin mukaan.

Kyllä. Mikaelin. Tuon jänishousujen kuninkaan, kissan, joka pelkää jopa minua jos jalassani on kengät, joita se ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Niinpä lähdin huolestuneena matkaan lauantaiaamuna, enkä voinut tehdä muuta kuin toivoa parasta. Lopputuloksesta voin sanoa tämän verran: aion tästä lähtien ottaa Mikaelin mahdollisuuden mukaan näyttelyihin kaverikissaksi. Ihan mieletön vaikutus Mulaniin, kun se sai käpertyä häkissä enonsa kylkeen ja rauhoittua lääppimiskierrosten välissä. Ei kärttyisyyttä, ei mitään. Mikael alkuun toki pälyili huolestuneena ympärilleen ja jätti eläinlääkärin pöydälle muistoksi pienen karvaläjän, mutta muuten kaikki meni tosi hienosti, tuli jopa itse haistelemaan vieraiden ihmisten käsiä. Olin niin ylpeä siitä. :') Oli huvittavaa myös kuunnella, miten sitä verrattiin Sepeen, Mikaelin punaiseen veljeen, joka on myös kiertänyt näyttelyitä. Minua kehotettiin ottamaan selvää, voisinko näyttelyttää poikaa amputoidusta varpaasta huolimatta. En usko Mikaelin nauttivan parrasvaloista, mutta onhan se aina kiva kuulla noin myönteisiä mielipiteitä omasta kissasta.


Kuvat © Petri Jaakkola

Ensimmäisestä päivästä ei ole hirveästi sanottavaa. Se tuntui pitkältä ja raskaalta, mutta enpähän enää ollut yhtä pihalla kuin aikaisemmin. Osasin jo aika itsenäisesti huolehtia, koska Mulan täytyy kiikuttaa tuomarille, joka lauantaina oli Martti Peltonen. Hän syynäsi kissan erityisen tarkkaan ja jäi pohtimaan paikoittaista ruskeaa karvoitusta, kävi jopa hakemassa toisen mielipiteen asiasta. Siinä odotellessa sain kuulla kasvattajalta, että mustat kissat hyvinkin usein muuttuvat rusehtaviksi kesäisin (täysin uutta tietoa minulle). Jos ymmärsin oikein, tuomari oli miettinyt pitäisikö värikoodia muuttaa, mutta tähän ei ryhdytty ja niinpä Mulan pääsi sertin kera takaisin enonsa kylkeen loppuiltapäiväksi.

Sunnuntain olin alunperin varannut kuvauspäiväksi, mutta yllättävä paneeliin pääsy, sen alkamisen ja Tessan kuvauslistan seuraaminen piti minut vainoharhaisen kiireisenä. Tällä kertaa Mulanin tosiaan arvosteli Vera Vasilieva, jolla oli lähinnä vain hyvää sanottavaa Kikkareesta: silkkinen ja lyhyt musta turkki, suuret ja hyvin asettuneet korvat, upean väriset silmät (joskin hiukan liian avoimet), vahva leuka, nätti naama (kuono aavistuksen liian lyhyt hänen makuunsa), pitkät raajat ja kokonaisuudeltaan elegantti nuori neiti. Vieressä ollut tuomarioppilas kommentoi Mulanin olevan hiukan laiha, mutta Vera vain hyssytti vieressä ja sanoi, että ruumiinrakenne on ihanteellinen nuorelle naaraalle. :D Viime kerralla noottia nimittäin tuli Mulanin hoikkuudesta ja pentumaisesta ruumiinrakenteesta, joten lihotuskuuri selvästikin teki tehtävänsä. Värin parhaasta ei kilpailtu tällä kertaa ollenkaan kolmannen mustan itiksen ollessa kastraatti, mutta tuomarin parhaaksi Mulan kyllä valittiin.


En tiedä miksi, mutta jännitän paneeleita aina ihan käsittämättömän paljon (sydän hakkaa lujaa ja jalat tuntuvat veteliltä), eikä kilpailu kategorian parhaasta näyttelyn loppuvaiheilla ollut poikkeus. Heijasin Mulania sylissäni ja supisin sille, että se on mielestäni paras kissa vaikka ei voittaisikaan tai jotain muuta yhtä kornia. Assarin tullessa noutamaan Kikkareen hakeuduin vähän parempaan paikkaan ja seurasin sivusta arvostelun etenemistä. Lopputulos ei sinänsä yllättänyt, sillä vastakkain päätyivät Mulan ja eräs toinen naaras, jota vastaan Mulan on aikaisemminkin paneeleissa ollut. Todella kaunis kissa, jonka nimeä on valitettavasti tiedä (edit: kyseessä on Kati Mikkolan Manhunters Check Me Out "Essi"). Tällä kertaa tuomarit suosivat Mulania ja olin niin yllättynyt, etten aluksi tiennyt mitä tehdä. :D Kasvattaja taputti selkään ja kehotti hakemaan pikkuisen. Tuttuun tapaan pääsin siis säheltämään kameroiden edessä, kun ensin tuli kiire päästä hakemaan kissa salin toisesta päästä ja palkinnot olivat unohtua autuaasti, sitten ne kainaloon saatuani piti vielä tasapainotella kärsivällisyyden rajoilla olevan kissan ja tavarakasan kanssa. Kaikki eivät vain voi olla yhtä elegantteja, kuin tämä neiti. ♥

Olitteko te Hämeenlinnan näyttelyssä osallistujina tai katsojina? Miten viikonloppu meni teidän ja/tai kissojen osalta? Itse huomasin sunnuntai menevän paljon nopeammin ja helpommin kuin lauantain, mistähän lie johtuu.