torstai 5. marraskuuta 2015

Elämäni Mikaelina #3: Hikisukat

Palaamme jälleen Mikaelin hämmentävän omituisiin mieltymyksiin, tällä kertaa keskittyen kissojen hajuaistin rikkaaseen maailmaan. Vuorossa on - tadaa - hikisukat! Kyllä. Mitä kauemmin ne ovat hiostavissa kengissä muhineet, sen parempi. Myös treenivaatteet, joissa on tuoretta hikeä ovat Miikhin mielestä aika ihanat, mutta niistä ei ole videokuvaa. Katsokaa nyt itsekin, tuo on selvää rakkautta.

tiistai 3. marraskuuta 2015

FIFé World Show 2015

Mikä on se todennäköisyys, että kahden vuoden flunssattomuuden jälkeen räväkkä pöpö iskee juuri ennen kovasti odotettua ulkomaannäyttelyä? Mulanin kasvattaja nimittäin tarjosi minulle tilaisuutta lähteä hänen tilalleen Ruotsiin paikan päälle muutama kuukausi takaperin, sillä uusi pentue vaati hänen tarkkaa huolenpitoaan. Eipä kauan tarvinnut miettiä vastausta! Kuumeelta sentään vältyin koko reissun aikana, joskaan se ei estänyt näyttelypaikalla tuoliin torkahtamista ennen kuin meidän kissoja oltiin edes arvosteltu. :')

Sen suuremmilta katastrofeilta joka tapauksessa vältyttiin, ellei lasketa mukaan sitä pientä faktaa, että näyttelyhalli oli jostain syystä pimennetty lukuun ottamatta lavaa juuri kuvauspäivänäni eli sunnuntaina. Tämän vuoksi jäätte ilman videota, mutta kaipa nämä muutamat kuvakaappaukset rakeisista videopätkistäni jotain osviittaa antavat menosta. Reportaasi alkakoon!

 photo mulanlaivassa_zpsdou5k2rv.png

Mulan tutkimassa laivan hyttiä.

Matka Helsingistä Malmöhön alkoi jo näyttelyviikonloppua edeltävänä torstaina: köröttelimme ensin kasvattajan autolla Riihimäelle, mistä me (= minä, kasvattajan poika, Mulan ja sen veli, Vili) nousimme YkkösKissojen vuokraamaan bussiin. Muutaman tunnin kuluttua olimme Turussa, minkä jälkeen vietimme yön laivalla, joka oli perjantaiaamuna rantautunut Tukholmaan. Siitä alkoikin noin kahdeksan tunnin bussimatka, jona aikana sain (vähän kateellisena, myönnän suoraan) ihastella Ruotsin satumaisia syysmaisemia. Melkein kaikki kissat matkustivat kantobokseissa omistajiensa vieressä, mutta Mulan oli kävely- ja ruokataukoja lukuun ottamatta koko ajan sylissäni vilttiin käärittynä - meidän molempien preferenssi, jos totta puhutaan. (Paluumatkalla neiti itse asiassa alkoikin protestoida heti, kun oli aika mennä kantokoppaan.) Pakko kyllä hehkuttaa, miten täydellinen pikku matkustaja Mulan on - ei huutoa, ei kitinää, ei turhaa koheltamista. Luojan kiitos, sillä Mikael kyllä huolehtii noista siskontyttönsäkin puolesta...

 photo IMG_0683_zpsgsmzwrqr.png

Näyttelypaikan kulkupassi, jonka toiselle puolelle pystyi sujauttamaan kissansa numeron.

 photo lava_zpsu3pclpxi.png
 photo rex_zpsp08evyim.png
 photo pesauml_zpsku0wjohy.png
 photo cr_zpsbmbkojc0.png
 photo valot_zpsosiuzy4s.png

Meidän noin parikymmentä henkilöä käsittävä ryhmä ei suinkaan ollut ainoa, joka oli lauantaina ajatellut tulevansa paikan päälle "hyvissä ajoin". Jono oli ihan tolkuttoman pitkä, mutta veti onneksi nopeasti eläinlääkärin tarkastusten ollessa pistokoeluonteisia (totta kai Mulan pyydettiin sivuun tätä varten). Lisäksi ilmoittautumispisteitä oli useita.

Huomasin aika nopeasti, että ihmiset olivat ottaneet häkkien koristelemisen tosissaan. Eri maiden kansallisvärien ja maskottien lisäksi näkyi paljon Halloween-aiheisia koristeita, mikä ei ollut yhtään huono juttu. Ehkä mieleenpainuvin asia lauantailta oli avajaisseremonian yhteydessä järjestetty tuomarien esittely: kunkin maan tuomarit tulivat lavalle ja saivat aplodit, joiden desibelit vetivät vertoja suosittujen artistien saamiin suosionosoituksiin. Tämä oli mielestäni äärimmäisen hassua ja vähän omituistakin, mutta taputin reippaasti mukana. :D Kissoja ei valitettavasti tullut kuvattua juuri yhtään tämän näyttelyn aikana, mutta muutamat cornish rexit piti laittaa nyt blogiinkin, kun olen niihin täysin hullaantunut.

Joillekin kissoille näyttelyyn ilmoitettujen eläinten lukumäärä - hurjat 1955 kappaletta - oli yksinkertaisesti liikaa. Keskustellessani muiden YkkösKissan ryhmäläisten kanssa kuulin, että monet kissat olivat olleet niin peloissaan, että niitä oli ollut mahdotonta arvostella. Tämä tapahtui myös Mulanille. Huomasin heti assarin kiikutettua Mulanin Thea Friskovecin pöydälle, että pikkuneiti ei olisi yhtään halunnut olla muiden lääpittävänä. Kikkare päästi varoittavaa urinaa, joka vain voimistui kun assari tietämättömänä taputti Mulania kielletyltä alueelta eli vatsasta. En uskaltanut puuttua tilanteeseen itse, mutta onneksi tuomari nopeasti pyysi minut paikalle ja sanoi, ettei pysty arvostelemaan näin hermostunutta eläintä. Otin Mulanin syliin, missä pikkuinen vielä mourusi hermostuneena ja samalla mietin sydän kurkussa, saadaanko edes sertiä. Thea onneksi totesi, että Mulan on hyvin kaunis kissa ja ehdottomasti saa sertinsä, mutta ilmiselvästä syystä ei voi ottaa sitä paneeliin. Tämä ei minua haitannut yhtään, vaan kiitosten jälkeen vein Mulanin rauhoittumaan häkkiinsä.

Tämä pieni välikohtaus söi hiukan omaa intoani olla näyttelyssä, sillä aina kun Mulan stressaa selvästi jotain tilannetta, minulle tulee kamalan huono omatunto. Viime kerralla Hyvinkäällä kaikki oli mennyt niin hienosti, (Mulan oli kehrännyt ja rakastunut tuomariin saaden lempinimekseen "sexy girl" :D), että ajattelin kaiken menevän taas hyvin. No, toivuin joka tapauksessa aika nopeasti ja sen jälkeen pystyinkin vitsailemaan Mulanin sattuneen muistamaan, että joskus muinoin kissoja palvottiin jumalina ja täten yhdelläkään kuolevaisella ei ollut oikeutta arvostella hänen eleganttia figuuriaan. Ja jos totta puhutaan, niin en usko että Mulanilla olisi ollut mahdollisuuksia päästä TP-paneelista enää eteenpäin. Extreme-tyyppiset itämaiset (korvat todella alhaalla, jolloin rodulle ihanteellinen "kolmio" katoaa) olivat selvästi suosiossa, mikä oli hyvin jännä asia ottaen huomioon, että itisten jalostuksesta koskien tällaisia kissoja ollaan käyty kuumaa keskustelua. Komeita eläimiä kaikki voittajat minun silmiin kuitenkin olivat.

 photo IMG_0706_zpsjv5niwbv.png

Matkan tärkein saavutus eli serti, johon on hauskasti painatettu World Shown logon kissat.

 photo mulan_zps8nocqvgx.png
Tui tui. :3

 photo arvostelu_zpskxihr5ry.png
 photo 8Y1A1570_zpstjcmxuwu.png
Kuva © Petri Jaakkola

Hotellissa vietetyn yön jälkeen suuntasimme sunnuntaina MalmöMässaniin World Winner -paneeleja tiirailemaan. Suomalaiset olivat kunnon asenteella matkassa ja välillä tuntui, ettei yleisössä muita ollutkaan. Kannustusmieli oli niin korkealla, että toinen paneelin juontajista pyysi hillitsemään lippujen heilutusintoa sen verran, että live stream -kamera saisi kuvattua kissojakin. Hirveä määrä porukkaa pakkautui lavan eteen, ja mikäli muistan oikein, taisin seurata vähän matkaa I-kategorian paneelia, minkä jälkeen menin torkkumaan tuolille joksikin aikaa ja palasin katsomaan III- ja IV-kategorian paneeleita. Tuloslaskennan aikana yleisöä pidettiin jännityksessä mm. kaiuttimista tulevalla sydämen tykytyksellä tai nostattavalla musiikilla. Oli hienoa nähdä, miten ihmiset osasivat iloita muidenkin voittajien puolesta, eikä näyttelytouhua otettu liian vakavasti. Minussa ei ole pisaraakaan isänmaallisuutta, joten en sen kummemmin pitänyt peukkuja pystyssä nimenomaan suomalaisille. Valitsin jatkoon päässeistä aina oman suosikin ja olin erityisen tyytyväinen, jos juuri se kissa satuttiin valitsemaan World Winneriksi.

Hienosta showsta huolimatta minulla on edelleen vähän ristiriitaiset tunteet World Winner -paneelista. Olen aika herkkä eläinten pelon/ahdistuksen suhteen, mistä johtuen välillä teki tiukkaa seurata tapahtumia. Suurin osa kissoista ei välittänyt melusta, mutta jotkut yksilöt yrittivät kynsin tarttua assareihin päästäkseen piiloon välkkyviä salamavaloja, pauhaavaa musiikkia ja ihmisten hurrausta. Toisaalta oli myös sellaisiakin kissoja, jotka näyttivät suorastaan paistattelevan suosiossa.

Näyttely loppui osaltani hyvissä tunnelmissa ja kotimatka alkoi seuraavana aamuna. Mulan tosiaan pisti jo vähän hanttiin kantokoppaan menemistä, sillä olisi mielummin ollut koko ajan sylissäni. Tähän loppuun voisin vielä nopeasti jakaa pienen tarinan, joka sijoittuu sunnuntai-iltaan ja demonstroi hyvin, miten paljon energiaa pienelle kissalle voikaan kasautua kahden päivän häkissä nököttämisen jälkeen. Hiekka-astia kutsui, mutta sieltä päästyään Mulan kiiti suoraan vessaan tarkoituksenaan hypätä lavuaariin. Sihti oli kai vähän huono, mistä syystä Kikkare jäi roikkumaan reunalta, oli siinä hölmistyneenä pari sekuntia, mätkähti sitten elegantisti lattialle kyljelleen, suti takaisin kohti sänkyä ja hyppäsi päin huoneen ainoata ikkunaa mojovan kolahduksen saattamana ja kimposi siitä vihdoinkin sängylle alkaen jahdata näkymätöntä saalista peiton alta. Että sellaiset matkahepulit tällä kertaa. :D

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ouija.

Yleisen uupumuksen ja flunssaan sairastumisen vuoksi Itämaisen laulu oli syyskuun Wienin reissun jälkeen vähän pidemmällä tauolla kuin oli aikomus, mutta palaamme jälleen elinvoimaisina näytön ääreen! Näin Halloweenin jälkimainingeissa onkin täydellistä aloittaa materialistisella postauksella, joka käsittelee viimeisintä kissa-aiheista ostostani.

 photo IMG_0697_zpsgpxbzyas.png
 photo IMG_0701_zpsxinx3vbi.png
 photo IMG_0698_zps2fozvpp3.png

Olen loppujen lopuksi erittäin nirso kissakamojen suhteen, ja jos miettii ihan yleisellä tasolla kissatauluja, niin ne ovat lähes poikkeuksetta järkyttävän mauttomia (tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni). Siksi tulikin yllätyksenä, että luovin tieni suoraan tämän pikku maalauksen luokse eräässä krääsäkaupassa. Mielestäni tuossa on jotain mystisen kiehtovaa ja hauska, vähän erilainen idea! Pidän taulusta oikeasti niin paljon, että mieheltä kysymättä laitoin sen keittiön seinälle. :D Onneksi uusi koriste otettiin vastaan neutraalein tuntein. Nyt meillä onkin Halloween jokaisena vuoden päivänä, hihii.

 photo IMG_0700_zpsoi1yhq3e.png

Olen seuraavaksi väsäämässä hyvin tiivistettyä postausta Malmössä pidetystä World Showsta. Tuloksen olenkin jo laittanut Näyttelyt-välilehdelle. :)

torstai 17. syyskuuta 2015

Minipaussi!

 photo IMG_9721_zpscqgsydi8.jpg
Kuva © Petri Jaakkola

Kissat on viety hoitotädille, matkalaukku pakattu ja niinpä minä suuntaan Itävaltaan vähän alle viikoksi. Tänä aikana blogia ei päivitetä, vaan postaukset jatkuvat sitten kun palaan takaisin Suomeen. Heippa! :)

torstai 10. syyskuuta 2015

Viltti.

Tarkemmin ottaen Mulanin 1-vuotissynttäriviltti. Kasvattaja naureskeli, että vähän tulee myöhässä, mutta eipä se meitä haitannut. Viltti oli jo käytössä Tallinnan näyttelyreissulla pehmikkeenä sturdin pohjalla, mutta sen enempää käytännön hyötyä siitä ei Mulanille ole juuri ollut. (Voiko vilttiä muka syödä? No ei voi.)

 photo IMG_0261_zpsigfzeroy.png

Jos sitä ei voi syödä, suolistaa tai repiä palasiksi, Mulania ei kiinnosta.

 photo IMG_0265_zps3tllqstv.png
 photo IMG_0255_zpsuvac1vyq.png
 photo IMG_0266_zps6hiqoqqr.png

Miikh sen sijaan... no, viltti ehti olla ehkä 30 sekuntia sohvalla näyttelykassien purkamisen jälkeen, kunnes Mikael päätti, että se on hänen. :D Punavalkoinen karvakasa käpertyi heti viltin uumeeniin, mutta tosirakkaus alkoi vasta sitten, kun pehmustin sillä tyhjän pahvilaatikon. Voi sitä riemua. En tiedä olenko maininnut täällä blogissa aikaisemmin, mutta Mikael ei Mulanin tulon jälkeen ole enää oikein leikkinyt yhtä suurella vimmalla kuin Adan ollessa vielä luonani. Vähän se säntäilee lelujen perään, mutta heti kun Mulan liittyy leikkiin, Mikael vetäytyy omiin oloihinsa. Jostain syystä pahvilaatikossa istuessaan Mikaelista tulee kamala peto, joka riehaantuu pienimmästäkin yllytyksestä. Kai se on jonkinlainen turvapaikka Kikkareelta, sillä siskontytöllä on tapana törmäillä Miikhiin jahtihurmiossa...

 photo IMG_0278_zps6ybtmahg.png

Laatikon ulkopuolellakin vilttiin tulee säilyttää jonkinlainen kontakti - vaikka sitten yhdellä tassulla.

On tuosta itse asiassa ollut myös minulle iloa. Viltti on nimittäin niin suuri, että se käy hyvin peitosta ihmisellekin. Jos työvuorojärjestelyjen takia en voikaan nukkua makuuhuoneessa, tuo lämmittää mukavasti sohvalla maatessa samalla kun kissat änkeävät jalkojen väliin. :)

perjantai 4. syyskuuta 2015

Studiokuvia.

Mainitsin Hämeenlinnan näyttelypostauksen yhteydessä ohimennen kuvaustuokiosta Tessan kanssa, mutta en koskaan sitä, kumpi kissoista studioon pääsi. Mulan on jo kerran aikaisemmin itse asiassa ollut Tessan käsittelyssä, ja koska olen jo pidemmän aikaa halunnut Mikaelista ammattilaisen ottamia kuvia, oli vain luonnollista raahata Miihki-poika näyttelyhälinästä hetkeksi pois.

Tuleeko kenellekään yllätyksenä se, että Mikael karjui päänsä puhki ja yritti koko ajan tulla syliini? :') Olin jo sanomassa Tessalle hetken kuluttua, että juu kiitos, tämä taitaa olla tässä, mutta yllättäen Mikael sitten vähitellen rauhoittui ja lopetti huutamisen. Kolmekin suhteellisen onnistunutta kuvaa tuli yllätyksenä, koska poika tosiaan kohelsi melko taitavasti. Tummanlila tausta oli itse asiassa jo valmiina ja päädyin pitämään sen, tuo mukavasti tuota punaista turkkia esiin, vai mitä mieltä olette? :)

 photo 2O8A5097_zps6buwc0yp.png
 photo 2O8A5102_zpsk9krfp7l.png
 photo 2O8A5108_zpsgxdptlgl.png

Tämän yhden kokemuksen perusteella tuli hyvin selväksi, että mallinhommat eivät ole Mikaelin juttu sitten ollenkaan, ja reippaan taputuksen kera lupasin, että enää ei oteta kuvia vieraissa studioissa. :D

perjantai 28. elokuuta 2015

Kaunein kissakuvasi -haaste.

Jo useissa blogeissa kiertänyt haaste otetaan vihdoinkin vastaan myös täällä. Kuvatarjonta jää määrältään reippaastikin köyhemmäksi verrattuna moniin muihin, mutta näillä mennään joka tapauksessa. Jokaisen kuvan alla on vähän avattu taustatekijöitä sekä muutamia perusteluja, mikä tekee siitä omasta mielestäni kauniin. Minulla on ihan selkeä suosikki näiden kaikkien joukosta, joten olisi mielenkiintoista tietää, osuuko se yksiin teidän lukijoiden kanssa vai ei. Nyt saatte tuoda esiin sisäisen kriitikkonne, jos siltä tuntuu. ;)

1. Nyt - paikka - siinä

 photo SAM_3064_zpsfddc057b.png

Oi voi, tätä kuvaa oli niin vaikea saada - tai ylipäätänsä kuvaa, jossa lapsonen ei näy suherona. Kyseessä on vuoden 2013 alkuun sijoittuva visiitti kasvattajalle, ja Miikh on alle luovutusikäinen. Virtaa olisi riittänyt vaikka pientä kylää varten. Vähän hassu kuva sinänsä, sillä vaaleiden väriensä takia kissa harmillisesti katoaa maastoon - toisaalta juuri sen vuoksi nuo pienet petrolin väriset silmät pomppaavatkin esiin niin tehokkaasti. Mikäli editoisin kuvaa tänä päivänä, olisin ehkä tiukentanut rajausta, varsinkin alhaalta, jotta epämääräinen kankaan reuna jäisi piiloon.

2. Itämaista

 photo SAM_3958_zpsfc9e495f.png

Tässä se on! Ihka ensimmäinen kuva, jossa Mikael harjoittelee (tietämättään) poseeraamista. Alkuun ehkä vähän mitäänsanomaton ja yksinkertainen otos (ja häntäkin on leikkautunut pois), mutta mielestäni Mikaelin ja taustan värit sopivat tietyllä tavalla erittäin hyvin yhteen. Tästä kuvasta ei ole hirveästi sanottavaa, kun sillä on muutenkin ehkä tunnetasolla minulle enemmän merkitystä. :')

3. Aamunkajo

 photo SAM_4110_zpsf3d182aa.png

Epätraditionaalinen rajaus, mutta rakastan tuota hentoa valoa, joka korostaa Miihkin pikkuisia korvakarvoja. Tämä on myös otettu vanhassa asunnossani, joka tarjosi lähes täydelliset puitteet kissojen kuvaamiseen sisätiloissa suurten ikkunoidensa ansiosta. Mikael näyttää siltä, kuin ei olisi tietoinen kamerasta laisinkaan. Kunpa muistaisin, mitä se ihmetteli kuvaushetkellä. Myös kropan lihakset korostuvat ihan hienosti, eli ikääkin on jäpikälle jo tässä vaiheessa karttunut ensimmäisiin verrattuna.

4. Rakas

 photo SAM_3485_zps9548a770.png

En oikeasti usko, että tulen koskaan saamaan Mikaelista parempaa otosta. Emotionaalisella ja visuaalisella tasolla tässä on minulle vain sitä jotain. Alkukesän paahtava aurinko oli saanut pikkumiehen todella raukeaksi ja se nökötti täysin paikoillaan, mikä teki kuvien räpsimisestä lastenleikkiä. Kyseessä on viimeisin kuvaustuokio ennen Mikaelin karmaisevaa onnettomuutta, ja jostain syystä pahimpina itsesyytöksen hetkinä tuijotin tätä kuvaa monet kerrat. Jos haluaa oikein ylitulkita näin jälkikäteen, niin tuo punertava kajo voisi olla symboli verelle, ja eteen ojennettu tassu on totta kai juuri se, johon tuli pahimmat vammat. Menikö liian karmivaksi? :D En kyllä enää onneksi liitä minkäänlaista negatiivisuutta tähän, haluaisin itse asiassa teetättää kuvasta pienen taulun ja ripustaa seinälle.

Mikä näistä neljästä kissakuvasta miellytti eniten silmääsi? Minkä vuoksi? Joku saattoikin jo havahtua siihen, että Mulanista ei ole edes vilausta tässä haasteessa. Lyhyt selitys, miksi: mustan ADHD-kissan kuvaaminen on ihan kamalaa. :D Ei siitä sen enempää.

PS. Mikäli satutte suuntaamaan askeleenne huomenna kohti Hyvinkään kissanäyttelyä Wanhalla Villatehtaalla, tulkaahan moikkaamaan. :)

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kikkareen riepottelua.

Aka paneelikuvia viime sunnuntailta. Olisin unohtanut näidenkin olemassaolon täysin, ellei kasvattaja olisi vinkannut asiasta eilen. Tessa oli tosiaan taas kuvaamassa paneelikissoja ja sunnuntain osalta Mulanistakin tuli pari otosta, jotka ajattelin nyt esitellä teille. En enää edes muista, mikä alkuperäinen reaktioni oli viimeisen kuvan kohdalla, taisin vain päästää jonkinlaisen tukahtuneen ääneen ja viedä käden suulle. :D

 photo 20201844024_db181c99e9_o_zpsls2dymxx.jpg
Kissoja ei arvostella näin.

 photo 20203473283_a6b407b78d_o_zpsyr5uekkd.jpg
Tai näin.

 photo 20203473043_888221debd_o_zpsya6uslwt.jpg
Kissoja arvostellaan NÄIN!

Yhyy miksi tuo viimeinen kuva on noin kamala. :D

maanantai 24. elokuuta 2015

FELIX Tallinna 22.-23.8.2015

Ensivaikutelma Tallinnan kissanäyttelykulttuurista antoi hyvin rennon kuvan - ihmiset lähtivät kotiin ennen paneelin loppumista, tuomareiden kanssa keskusteltiin vapaasti, assarit näpräsivät kännyköitään ja kuuntelivat musiikkia arvostelujen aikana. Toisaalta myös totinen kilpailuhenkisyys oli melko voimakasta, varsinkin itänaapureiden osalta. Ilmeisesti eräs nainen suorastaan närkästyi, kun hänen kissaansa ei valittukaan TP:ksi ja siitä syntyi pieni show. Kokemus oli silti ennen kaikkea positiivinen, vaikka pientä urheiluhallia ei oltu ilmastoitu mitenkään, minkä seurauksena niin kissat kuin omistajatkin olivat melko väsyneitä kuumuudesta.

 photo IMG_0189_zpsdwsuiysy.png
 photo IMG_0150_zpslxqsxptu.png
 photo IMG_0149_zpsrh8b8gpf.png

Lauantaiaamu alkoi hauskalla sattumalla, kun tajusin että meitä vastapäätä oli Mäyrä-Kaarlo. Olin vain pari päivää ennen näyttelyä löytänyt Kaarlon ja Maunon instagramin, ja tästä pitikin mainita kisun omistajalle. Vaihdoimme pari sanaa silloin tällöin ja vähän harmittaa, etten tajunnut pyytää lupaa ottaa Kaarlosta parempaa kuvaa. Mäyrä-Kaarlon porukassa oli toinenkin cornish rex, jota kuulin vain kutsuttavan Rotaksi, mikä oli mielestäni äärimmäisen suloista. Vieressämme oli myös hyvin mukava ruotsalaisperhe, jonka komea aby oli niin hellyydenkipeä ettei ollut tosikaan.

Kuten olin veikannutkin, ensimmäinen päivä kului kaiken ihmettelyssä. Päivä tuntui tuhottoman pitkältä, sillä arvostelut alkoivat vasta yhdentoista maissa ja venyivät lähemmäs seitsemään. Alkuun Mulan jaksoi hyvin tutkia hallin menoa sylistäni, mutta pian tukala ilma pakotti pikkuisen vetäytymään häkkiinsä. Olin tämän takia taas ylpeä Kikkareesta, sillä tuomarin arvostelussa se ei ollut lainkaan kärttyinen, ehkä vähän ujo tosin. Dorte Kaae, meidän tuomarimme lauantaina, tykkäsi Mulanista mielettömästi. Hän löysi koko ajan jotain uutta ihasteltavaa, varsinkin pitkä häntä näytti tekevän vaikutuksen. Pieni huomautus tuli "hikisestä turkista", joka oli kyllä omaa syytäni kokeiltuani ensimmäistä kertaa jotain silky spray -tuotetta, mikä saikin sitten turkin kiiltämään liiankin tehokkaasti. Onneksi tuomari laittoi sen kuumuuden piikkiin, eikä maininnut asiasta itse arvostelusetelissä. :D Mulan pääsi TP-paneeliin asti, mutta ei voittanut siinä. Se kuitenkin valmistui GIC:ksi saatuaan viimeisen sertin luokassa 5 ja täten siirtyi luokkaan 3.

 photo IMG_0165_zpsv11iklpa.png
 photo IMG_0185_zpsfccgqqzk.png
 photo IMG_0216_zps9rg6zuz4.png

Lauantain Best of Best oli O'Kay Orient Angel Bon-Bon Baby ja niin ansaitusti! ;_; ♥

Edellisessä postauksessa tulikin mainittua, että lähdin matkaan Mulanin kasvattajan kanssa. Meillä oli mukana kolme kissaa kumpanakin päivänä: Nuppu, Vili (Mulanin veli) sekä tietysti Kikkare. Kuvia muista kissoista ei juurikaan ole, sillä säästin sunnuntain kuvauspäiväksi - mikä oli virhe, koska moni kissoista osallistui näyttelyyn vain lauantaina. Videomateriaalia onkin ihan hyvin, mutta sen editoimisessa kestänee tovi.

Sunnuntaina tosiaan Mulan sai ensimmäisen CACS-sertinsä. Tuomari Ad de Brujin oli vähän vaitonaisempaa sorttia, enkä tiennyt yhtään mitä mieltä herra oli Mulanista. Sanoi kuitenkin, että nähdään myöhemmin eli TP-paneeliin päästiin. Taso oli odotetustikin aika kova ja tuomarilla oli vaikeuksia päättää voittaja, mutta päätyi sitten hetken pohdinnan jälkeen Mulaniin. :3 Mulan aina turhautuu paneeleissa, joissa sitä täytyy venyttää pidempään kuin nopeassa arvostelussa. Ei se ala riekkua, mutta vetkuloi käsissä ja asentoa pitää hakea välillä uudelleen. Muuten lapsi käyttäytyi oikein mallikkaasti ja päivä jatkui meidän molempien osalta hyvin.

 photo IMG_0148_zpsvlasuxg7.png

Mummeli Dinazinha Queena eli Nuppu.

 photo IMG_0167_zpswzzngfzf.png
Mummeli Dinazinho Vili.

 photo IMG_0155_zpsdxdrj0kv.png

TP-voitto jo itsessään oli hieno saavutus, mutta se tarkoitti myös BIS-paneeliin osallistumista. Tämä oli loistavaa, koska en ole ennen kuvannut Mulania paneelissa erinäisistä syistä - enkä päässyt tälläkään kertaa. Tilanne oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä, mutta yritän kertoa sen mahdollisimman tarkasti juuri niin kuin sen itse koin.

IV-kategorian BIS-paneeli oli pyörähtänyt käyntiin, toinen naaraista oli jo tuotu pöydälle ja mietin, että mikäs mättää kun Mulania ei näy missään. Yhtäkkiä kuulutettiin, että kissa nro 195:n omistaja tarvitaan paikalle heti ja näin, kun kasvattaja hakeutui häkkien luokse. Pian tämän jälkeen hän viittoi minut myös sinne ja tajusin vain, miten Mulanin häkin ympärille oli kerääntynyt ainakin kymmenen ihmistä. Ensimmäinen reaktio oli totta kai vatsaa vääntävä huoli, olin ihan varma, että Mulan oli saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. No joo, ei ihan. Paikalla ollut tuomari totesi, että kissa on aggressiivinen, ja vaati, että assarin sijaan minun täytyy itse ottaa se häkistä pois ja esitellä paneelissa. Tuijotin paikoillaan kyhjöttävää Kikkaretta, otin sen ongelmitta ulos, kiikutin arvostelupöydälle, katsoin miten tuomarit käsittelivät sitä sen ollessa täysin rento, otettiin voitto kotiin, kaappasin palkinnot syliin ja lähdin edelleen täysin hämmentyneenä takaisin omalle häkkipaikalle.

 photo IMG_0246_zpshlw7t2o8.png
 photo IMG_0248_zpsu1w9y6td.png

En halua syyttää ketään, koska en ollut alusta asti paikalla todistamassa tilannetta, mutta epäilen vähän että asiasta tehtiin isompi juttu kuin se oikeasti oli. Jos Mulan on huonolla tuulella, se ei mitenkään maagisesti rauhoitu ollessani läsnä, vaan näyttää kyllä minullekin, että nyt ottaa päähän. Kun avasin häkin oven ja kaappasin Mulanin syliin, siinä ei ollut merkkiäkään aggressiivisuudesta. Arvostelevat tuomarit olivat yhtä pihalla kuin minä, kyselivät vain Mulanilta itseltään että etkös halunnut tulla häkistä ulos. :') Jälkikäteen sain kuulla kasvattajalta, että tuollaista - eli omistaja itse esittelisi kissan BIS-paneelissa - ei koskaan tapahtuisi Suomessa ja muutamilla ihmisillä oli sitten ollut jupisemista aiheesta. Vaikea sanoa vastalauseita moisesta säännöstä tietämättä, varsinkin kun tuomari vain kiinnittää kissan numerolapun paitaani pyykkipojalla ja vaatii minua immediately menemään paneelipöydälle. Näin jälkikäteen ajatellen ymmärrän kyllä, että assarien osuus puolueettomuuden suhteen tuossa tilanteessa on reilu kaikille osallistujille. Vähän ikävistä kommenteista huolimatta kasvattaja lopulta sai tilanteen kääntymään positiiviseksi toteamalla, että sainpahan taas yhden erikoisen kokemuksen, joka tuskin tulee toistumaan. (Aikaisemmin, muistaakseni kolmannessa näyttelyssäni, minut kutsuttiin assariksi ilman minkäänlaista koulutusta tai kokemusta.) Tämän vuoksi säästin pyykkipojan numerolappuineen ja aion varmaan kehystää sen ihan piruuttani. :P

perjantai 21. elokuuta 2015

Laiva kutsuu.

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Felixin kissanäyttely Tallinnassa on ensimmäinen ulkomaan näyttelyni. Vähän jännittää, sillä kissamaailman sanasto ei ole englanniksi ihan sieltä tutuimmasta päästä. Onneksi mukaan lähtee kasvattaja, jolta voi kysyä neuvoa kaikessa - ilman häntä olisinkin jo varmaan täydessä paniikissa. :D Mulanille tämä on toinen kerta kyseisessä maassa. Pikkuneidistä tykättiin kovasti helmikuun näyttelyssä toisena päivänä ja oli sekä VP, TP että KT. Katsotaan mitä mieltä tuomarit ovat tällä kertaa, kun Kikkare kilpailee eri luokassa. Omaan silmääni tuo pirpana on totta kai se paras, joten mitäpä kenenkään muun mielipiteellä väliä. >;)

Tarkoituksena olisi ottaa kuvia ja jonkin verran videomateriaalia. Katsotaan miten hyvin tämä toteutuu, sillä todennäköisesti ainakin ensimmäinen päivä menee kaiken pällistelyyn ja aikataulujen kyttäämiseen. Toivon ihan kamalasti, että Mulan ei olisi huonolla tuulella nyt kun Mikael ei tule mukaan. Pitää vain suihkutella Feliwayta parin tunnin välein kaikkialle ja toivoa parasta.

Ja miksi Mikael ei tule mukaan? Koska hän on alla olevan kuvan perusteella erittäin reippaalla matkamielellä lähdössä hoitoon ystävälleni, joka juuri eilen sai rottweilerin pennun. Fun times. :D

 photo IMG_01321_zps1pkcjvye.png

"Onks pakko jos ei haluu?"