sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Valoa joulukuuhun.

 photo SAM_4717_zpse4a4e6d2.png

Jouduin miettimään hetken, miksi ihmeessä odotinkaan tätä päivää niin innoissani ja sitten tajusin: kissojen joulukalenteri. Kyllä, olen mainostuksen uhri ja niin edespäin, mutta sellainen oli saatava. Hemmetti, en osta edes itselleni joulukanteria. :D En tiedä, olenko vajonnut entistä alemmas ihmisenä vai onko minusta tullut parempi kissanomistaja. Jos minulla ei olisi poikaystävää, voisin olla aika vahvasti sitä mieltä, että hullun kissaleidin kohtalo häämöttää jo hyvin lähellä.

Huumori sikseen. Pitää alkaa miettiä hyvissä ajoin, miten järjestän joulun juhlimisen. Tai siis, en minä jouluihminen ole pätkän vertaa, mutta äidin luokse maalle olisi mukava päästä syömään. (Voitteko kuvitella minut keittiöön hääräämään jouluruokien parissa? Nätimpää jälkeä tulisi siitä, jos menisin alasti hillumaan Saudi-Arabian kaduille.) Kissat voisivat toki tulla mukaan ja ne saisivat taas olla rauhassa omassa huoneessaan, siinä ei olisi mitään monimutkaista. Ongelma on säässä. Tuudittaudun siihen oletukseen, että joulukuun puolivälin jälkeen kärsimme Suomessa inhottavista pakkasista ja lähde siinä sitten itämaista lyhytkarvaa kiikuttamaan kopassa julkisilla. Katti pitäisi vuorata täkkeihin ja silloinkin Mikaelin onnistuisi rimpuloida itsensä niistä ulos ja kököttäisi kohmettuneena boksissaan. Äh.

○ vaihtoehto 1: ano kaveria ruokkimaan kissat parin päivän ajan.
○ vaihtoehto 2: muumioi Mikael fleecellä ja teippaa jeesusteipillä timmiksi pieneksi paketiksi matkan ajaksi.

Kuulostaa hyvältä.

Kumpi?

Molemmat.

 photo SAM_4723_zpsf828f1fa.png

lauantai 30. marraskuuta 2013

perjantai 29. marraskuuta 2013

Työmies vauhdissa.

 photo SAM_4646_zps350f84bb.png
 photo SAM_4645_zpsbb317f6f.png

Uuden päiväpeiton ja torkkupeiton koetallustelemista. Pian työkalut tosin vaihtuivat tassuista hampaisiin ja nyt torkkupeitossa on jo kolme nättiä reikää, kun erään mielestä se lanka on just parasta. Kissanomistajan haasteet sisustajana...

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Mikael ja gekko.

 photo SAM_4647_zpsf49186c0.png
 photo SAM_4652_zps704b866d.png
 photo SAM_4655_zps119ac042.png

Ovat ne muut elämänmuodot kissojen mielestä vain niin ihmeellisiä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

perjantai 22. marraskuuta 2013

Traumapotilas.

Viime viikonloppuna tapahtui jotain jännää: lähdin Hausjärvelle äitini luokse ja otin kissat ensimmäistä kertaa mukaani. Tähän mennessä olen aina mielummin pyytänyt jonkun kavereistani hoitajaksi, mutta tällä kertaa se ei onnistunutkaan, joten vaihtoehtoja ei paljon jäänyt. Noin 70 kilometrin autokyyti sujui ihan odotusten mukaan. Mitään katastrofaalista ei tapahtunut, vaikka kantokoppien välillä olikin ahkeraa kommunikointia.

 photo SAM_4571_zps0d4f228a.png
 photo SAM_4591_zps2bc12994.png

Kohteessa meitä oli vastassa tanskandoggi, leonbergi sekä kaksi kissaa. Lievästi sanottuna siis aikamoinen yllätys kateille. Lainada ei päästänyt pihahdustakaan, mutta Mikael oli kuin pieni paloauto. Valkoinen landepaukku (eli Lucifer, toinen äitini luokse jääneistä kissoista) ei kamalasti arvostanut uusia tulokkaita ja Mikaelin kantokoppaa nuuskittuaan päästi kunnon sähähdyksen nuorelle herralle.

Yllä olevat kuvat kertovat aika hyvin ensimmäisten tuntien mielentilasta. Mikael, kuten aina kun jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, änkesi sohvan alle ja pysyi siellä. Lainada uskaltautui pian sängylleni kanssani, joskin sen silmät laajentuivat joka kerta lautasen kokoisiksi kun suljetun oven toiselta puolelta kuului epämääräisiä ääniä.

 photo SAM_4569_zps276f2f46.png
 photo SAM_4570_zps35661b71.png

Iltapäivään mennessä meno talossakin oli rauhoittunut jo sen verran, ettei mitään mekastusta enää kamalasti kuulunut ja huone, jossa Mikael ja Lainada oleskelivat oli tutkittu myös sen verran hyvin, että uskalsin tarjota vähän nappuloita kokeeksi. Molempien ruokahalu oli täysin ennallaan ja kupit tyhjenivät ihan hetkessä. Hiekka-astiallakin käytiin lopulta, minkä suhteen olin vähän stressannut. Annoin kissojen olla enimmäkseen rauhassa, joskin mukaan otettu kettulelu sai suosiota kun sitä silloin tällöin heittelin.

Mikael, tuo järjen jättiläinen, jaksoi kyllä huvittaa meitä kyläilyn aikana. Se halusi niin kovasti pois huoneesta tutkimaan paikkoja, mutta kun vein sen keittiöön niin johan muuttui ääni kellossa. Käveleminen tapahtui ihan kyyryssä vatsa lattiaa hipoen ja kaikki oli ah niin pelottavaa. Suuri seikkailija palasi pian takaisin tutuksi tulleeseen huoneeseen Lainadan luokse.

 photo SAM_4600_zps30e5c83a.png

Oikeastaan vasta kotimatka aiheutti niitä harmaita hiuksia. Lainadalla ei ollut mitään ongelmia julkisilla liikkumisen kanssa, mutta herran jeesus kun tuo nuorempi kissa veti herneen nenäänsä. Ensin 40 minuuttia junassa ja sitten 20 minuuttia ratikassa. Kertaakaan tuo pieni otus ei sulkenut suutaan. Junassa oli sentään ymmärtäväisiä ihmisiä, mutta ratikassa selvästi tuijotettiin paheksuvasti. No, en tiedä, olisinko itsekään halunnut kuunnella töihin mennessä itämaisen kissan infernaalista rääkymistä... :')

Kotiinpalun jälkeen kylään tullut poikaystäväkin kommentoi Mikaelia hetken seurailtuaan, että onpa tuo kissa jotenkin kovin levoton. Heti kopasta päästyään Mikael tosiaankin vain haahuili ympäri asuntoa ja rääkyi vailla selvää syytä. Jonkinlaista posttraumaattisen stressin purkamista se varmaan oli, mutta teki kyllä vähän pahaa seurata sivusta, kun kissalla oli niin selvästi huono olo. :/ Tällä viikolla ei ole ollut lainkaan kyläilijöitä, jotta kissat ovat saaneet palautua rauhassa ja onneksi Mikael on jo täysin toipunut viikonlopun koettelemuksista.

Seuraavan vuoden puolella ilmojen lämmettyä tarpeeksi täytyy ottaa projektiksi matkustamiseen totuttelu. Onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia? Onko ratkaisuja löytynyt? Muita vinkkejä?

tiistai 5. marraskuuta 2013

Oho.

Jokaisen kissanomistajan elämässä tulee se hetki, kun eräänä päivänä joutuu oikein pysähtymään ja katsomaan rakasta karvakasaansa. Aivot raksuttavat, toinen kulma nousee mietteliään kyseenalaistavana ja sitten se iskee: kissahan on kasvanut ihan julmetusti! Pieni rotanhäntä on venynyt kunnollisen näköiseksi huiskaksi (ainakin innostuessa) ja kokoa on tullut salakavalalla tavalla niin paljon lisää, että se on melkein naurettavaa. Rako sohvan ja lattian välillä on nykyään auttamattomasti liian pieni, eikä sängynkään alle enää noin vain luikita. Se on hieno ja haikea asia tajuta.

Tämän haikeuden kunniaksi ison Miihkalin pieniä kuvia.

 photo IMG_4594ep_zps7c11b529.png
 photo IMG_4623ep_zpsddced89a.png
 photo IMG_4770ep_zps80e36803.png
 photo IMG_6351ep_zpsce565ad9.png
 photo IMG_7059ep_zps2b7f1345.png
 photo IMG_9080ep_zps955926a6.png

(Yllä olevat kuvat © Petri Jaakkola)

 photo SAM_3313_zps8813203c.png
 photo SAM_3280_zpsedb7c913.png
 photo SAM_3352_zpsecd9434c.png
 photo SAM_3363_zps4571e852.png

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ruokalaulu.

Antaa videon puhua - kirjaimellisesti - puolestaan.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Eläköön Orijen ja muuta ruoka-asiaa.

 photo SAM_4489_zps34e3eba6.png
 photo SAM_4494_zpse324fce0.png
 photo SAM_4493_zps23d67056.png

Hahaha! Se tuli takaisin! En ollut aluksi uskoa silmiäni, kun Zooplussan sivuilta oli Orijenin kohdalta kadonnut "tilapäisesti loppu" -ilmoitus. Eh. Parin sekunnin vaikeus reagoida asiaan mitenkään ja sen jälkeen tuli kamala kiire lisätä vajaan 2,5 kilon pussi ostoskoriin. Tarkistin samalla Acanan tilanteen ja perhana vieköön, sitäkin oli taas saatavilla. Acanaa en tosiaan ole vielä kertaakaan Mikaelin kanssa kokeillut, mutta olen lukenut siitä paljon positiivista ja niinpä sitäkin lähti mukaan pienempi pussillinen.

Märkäruokien suhteen pysyteltiin aikaisemmalla linjalla, tosin nyt laajennettiin makurepertuaaria hieman tunan suuntaan. Hullunkiilto silmissä nuo kyllä vetävät Feline Porta 21:n purnukoita, joten kun laatu on mielestäni on oikein hyvä, en ole ainakaan vielä kokenut tarpeelliseksi etsiä muita märkäruokia. Ehkä vaihtelun vuoksi voisi jossain vaiheessa tehdä uusia tuttavuuksia. Mitään suosituksia?

Cosma-herkkupaketin tilasin oikeastaan hetken mielijohteesta (no oli siitä jonkinlainen tarjouskin, sivuseikka). Aikaisemmin olen ostanut samalta merkiltä ainoastaan kuivattuja kanaherkkuja, ja nykyään täytyy vain hipasta kissojen ruokakaappia, missä noita säilytän, ja katit ryntäävät paikalle raivokkaan innostuneina kiljuen. Infernaalisin meteli alkaa sitten, kun karvapallerot näkevät vilauksenkin vihreistä purkeista. Kamalasti en noille ylimääräisiä herkkuja ole syöttänyt, enimmäkseen koulutuksen yhteydessä siis saavat esimerkiksi myös noita Cosma-kuutioita. Motivoivat ihan hyvin, mutta välillä on kyllä selvästi keskittymisvaikeuksia kun se herkku on niin ylivoimaisen ihana.

 photo SAM_4498_zps1a88f302.png
 photo SAM_4495_zps169aef42.png

Joitakin postauksia sitten spekuloin muutaman lukijan kanssa ruoan yhteyttä runsaaseen rähmimiseen. Ei täällä mitään tieteellisiä tutkimuksia ole suoritettu, enkä siten voi sanoa, miten paikkaansapitäviä observaationi ovat, mutta itse olin huomaavinani eron jo lähes seuraavana päivänä ruokamerkin muututtua. Royal Caninin penturuoka oli lähinnä sellainen tilapäinen hätäratkaisu, kun Orijen puf poks katosi Zooplussan valikoimasta. Ennen Orijenia ostin Mustista ja Mirristä Canagan-merkkisiä nappuloita (joita voisin lyhyen kokeilun ajan perusteella suositella lämpimästi, vaikka hinta onkin aika suolainen) ja tuon myötä rähmiminen loppui - eli palautui melko standariksi - eikä sieraimiinkaan enää kertynyt tummaa möhnää yhtä reippaasti. Palvelija on tyytyväinen muutokseen ja niin on varmasti myös Mikael, kun enää ei tarvitse sietää jokapäiväistä silmien ronkkimista vanulapuilla.

Loppuun vielä erittäin oleellinen kuva apinoista haistelemassa Lainadan tyhjää ruokasäkkiä:

 photo SAM_4505_zps98fe7e44.png

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kissakuvaajan arki.

 photo SAM_4480_zpsaa91282b.png

Ymmärrätte varmaan.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ihan vähän vielä.

 photo SAM_4456_zps05ebe1b9.png
 photo SAM_4457_zpsd4d1300b.png
 photo SAM_4458_zpsc44072f8.png

Suklainen muromysli. Ah. Ei saanut syödä, mutta kiesus kun olisi tehnyt mieli edes maistaa. On se kurjaa olla kissa. ;)

torstai 3. lokakuuta 2013

Mmmmrrnau.

 photo SAM_4437_zps0bad7274.png

Jos tämä ei ole tyytyväinen pieni purrito, lupaan tyhjentää kattien hiekkalaatikon suuhuni yhdellä kertaa.

PS. Lisäsin tunnisteisiin 101 - tag-informaation. Onko aivan turha juttu vai kätevää, että vähän selitän mitä minkäkin linkin takaa löytyy?

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Palvelija, ota itseäsi niskasta kiinni.

 photo SAM_4447_zps7f9e42be.png
 photo SAM_4450_zps57936fc9.png
 photo SAM_4448_zps0075917c.png
 photo SAM_4451_zpse0788bc4.png

Olen kuulemma keskittynyt ihan liikaa opiskeluun. Niin, korean kielen sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologian kurssit eivät ole mitään verrattuna blogipostauksien näpyttelemiseen. Myönnän, prioriteettini ovat horjuneet kohtalokkaasti. Onneksi minulla on tuo pieni orjapiiskuri, joka huvittavalla käyttäytymisellään innoitti taas ottamaan kameran kätösiin. Postauksia siis tulossa.

(Ei jeesus tuo ensimmäisen kuvan ilme. "Ffffuuuuu.")

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kurkistus.

 photo SAM_4423_zpseda9d970.png

torstai 5. syyskuuta 2013

Kita.

 photo SAM_4433_zps8c10e2ca.png

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Napsuvarvas.

 photo SAM_4381_zps62517302.png
 photo SAM_4277_zpsc3f4d6e6.png
 photo SAM_4380_zps35acce08.png

Olen tässä kiherrellyt puolisen tuntia itsekseni. Herran jumala, miten voi kissan tassuissa ihan jokainen asia olla niin väärin? Varpaat sojottavat sinne sun tänne, pari kynttä ei vetäydy kunnolla sisälle, lisäksi Miihkalin vammautunut etutassu erityisesti on välillä niin julmetun huvittavan näköinen. Poikaystävä kutsuu sitä turtles-kädeksi.

Tuli tässä pari päivää sitten tosiaan leikattua lapsosen kynnet, kun alkoi tuo asunnossa vaeltaminen olla turhan äänekästä. Siitä huolimatta napsuminen ei ole kadonnut minnekään. Palvelijan nöyrällä älynkäytöllä päättelin, että naulakko-onnettomuuden yhteydessä vammautuneet varpaat eivät toimi enää ihan yhtä hyvin kuin ehjänä säilyneet. Tarkempi tutkiminen osoitti aavistukseni oikeaksi, pari kynttä tosiaan jää aika reippaasti ulos siinä missä loput vetäytyvät kuuliaisesti sisälle. Eipä noista mitään haittaakaan ole näyttänyt olevan, ihan yhtä maanisesti tuo kissa juoksentelee pitkin seiniä edelleen...

tiistai 3. syyskuuta 2013

Tornin valtias.

 photo SAM_4408_zps2f6e7982.png
 photo SAM_4409_zps55adf6bd.png
 photo SAM_4417_zpsc06f3dd6.png

Nautimme ilta-auringon viimeisistä säteistä. Lainada päätti kerrankin suostua kuvausmalliksi ja kiitin kissoja hyvästä, riekkuvapaasta tuokiosta.

Viime aikoina Mikaelin ego on selvästi kasvanut. Molemmat nukkuvat usein nätisti lomittain raapimapöntön päällä, mutta toisinaan pikkuherra saa päähänsä, että tässä yksiössä on tilaa vain yhdelle valtiaalle. Totta kai Mikael hyvin vaatimattomasti valitsee kyseisen roolin itselleen. Ei noiden välillä mitään oikeita tappeluja ole, mutta sellaista pientä nahistelua ja ne päättyvät aina siihen, kun Lainada saa tarpeekseen ärsyttävästä kakarasta ja lähtee matelijahyllykön alapuolella olevan pedin huomaan. Sinänsä ihan jännä kyllä seurata kissojen kommunikaatiotapoja tuollaisessa tilanteessa, varsinkin kun Mikael ei jostain syystä näytä ymmärtävän minkäänlaisia varoituksia. Taisi sinne naulakkoon jäädä vähän muutakin kuin vain se varvas... :D