Viltti.

Tarkemmin ottaen Mulanin 1-vuotissynttäriviltti. Kasvattaja naureskeli, että vähän tulee myöhässä, mutta eipä se meitä haitannut. Viltti oli jo käytössä Tallinnan näyttelyreissulla pehmikkeenä sturdin pohjalla, mutta sen enempää käytännön hyötyä siitä ei Mulanille ole juuri ollut. (Voiko vilttiä muka syödä? No ei voi.)

Jos sitä ei voi syödä, suolistaa tai repiä palasiksi, Mulania ei kiinnosta.

Miikh sen sijaan... no, viltti ehti olla ehkä 30 sekuntia sohvalla näyttelykassien purkamisen jälkeen, kunnes Mikael päätti, että se on hänen. :D Punavalkoinen karvakasa käpertyi heti viltin uumeeniin, mutta tosirakkaus alkoi vasta sitten, kun pehmustin sillä tyhjän pahvilaatikon. Voi sitä riemua. En tiedä olenko maininnut täällä blogissa aikaisemmin, mutta Mikael ei Mulanin tulon jälkeen ole enää oikein leikkinyt yhtä suurella vimmalla kuin Adan ollessa vielä luonani. Vähän se säntäilee lelujen perään, mutta heti kun Mulan liittyy leikkiin, Mikael vetäytyy omiin oloihinsa. Jostain syystä pahvilaatikossa istuessaan Mikaelista tulee kamala peto, joka riehaantuu pienimmästäkin yllytyksestä. Kai se on jonkinlainen turvapaikka Kikkareelta, sillä siskontytöllä on tapana törmäillä Miikhiin jahtihurmiossa...

Laatikon ulkopuolellakin vilttiin tulee säilyttää jonkinlainen kontakti - vaikka sitten yhdellä tassulla.

On tuosta itse asiassa ollut myös minulle iloa. Viltti on nimittäin niin suuri, että se käy hyvin peitosta ihmisellekin. Jos työvuorojärjestelyjen takia en voikaan nukkua makuuhuoneessa, tuo lämmittää mukavasti sohvalla maatessa samalla kun kissat änkeävät jalkojen väliin. :)