Lainadan loru.

Hassua ajatella, että siitä on jo vuosi, kun olin täysin samassa tilanteessa: uutta pentua kiihkeästi odottamassa. Tietyllä tavalla tuo odottamisen limbo ei ole tuntunut juuri miltään, ja silti sinä aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon. Lainadan ollessa täällä Mikaelin tilapäisenä seurana en ole oikeastaan ehtinyt edes huokailla uuden pennun perään ja välillä oli haastavaa olla kiintymättä rouvaan, sillä onhan tuo nyt aika huvittava kissa. Kasvattaja epäsuorasti tarjosikin Adaa minulle, mutta olen jo vähän kuikuillut III-kategorian kissojen suuntaan ja balineesille ei valitettavasti ole tulevaisuudessa täällä tilaa.

Yritin äsken herätellä Adaa pientä valokuvaustuokiota varten, mutta se nukkui niin tyytyväisenä uudessa kiipeilypuussa, että tyydyin yllä olevaan otokseen. Väkisinkin hymyilyttää katsoa tuota. Kermainen karvapyörre. Ada ei ole turhan ahkerasti esiintynyt tässä blogissa, ehkä juuri siksi ettei siitä luopuminen olisi sitten niin vaikeaa. Sain kasvattajalta kiitoksia siitä, miten hyvää huolta olen pitänyt rouvasta ja toivon, että tänään uuteen kotiin päästyään ja siihen totuttuaan Ada viihtyisi yhtä hyvin. Yksinhän se ei joudu olemaan, vaan mukaan lähtee minulle tulevan pennun veli uudeksi hoivattavaksi.

Näin päättyy siis yhden kissan riekkumiset tämän palvelijan alaisuudessa. Meillä on aikaa vielä iltaan asti pitää tavallisia rutiineja yllä, minkä jälkeen Adan täytyy sopeutua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. En epäile hetkeäkään, etteikö arki lähtisi rullaamaan hyvin ajan myötä.

Lainada kiittää ja kuittaa.