Kun lemmikkien omistaminen ei olekaan kivaa.

Tiedättekö sen kuvottavan tunteen, kun päähän pälkähtää ajatus jotain on nyt pielessä? Se on pelkkä ohimenevä aavistus, mutta silti vatsaan ilmestyy kivikova solmu ja syke kohoaa, vaikka suurta huolenaihetta ei vielä näennäisesti olisikaan. Yleensä saan tämän tunteen siitä, kun kissa tekee jotain hyvin epätyypillistä - näin kävi eilen aamulla. Heräsin viideltä ruokkimaan Mikaelin ja Mulanin, ja vain toinen toteutti vakiintunutta tapaa kiljua ruokaa. Mikael syöksyi ahmimaan nappuloita, mutta Mulan hädin tuskin edes nuuhkaisi kuppiaan ja palasi olohuoneeseen lattialle nököttämään. Kukkienkin puhkeaminen lauluun olisi ollut järkevämpi näky, sillä Mulan ei kieltäydy ruoasta. Sitä ei vain tapahdu. Otin Mulanin lempilelun esiin ja yritin leikittää sitä, kuten joka aamu, mutta tuloksena oli vain jähmeää liikkumista räjähtävän syöksymisen sijaan. Jep, jotain oli tosiaankin pielessä.

En vielä halunnut ajatella muuta kuin ensimmäistä nirsoilukohtausta ja niinpä annettuani ruiskulla vähän vettä lähdin puoliväkisin töihin. Lähetin oikeastaan saman tien kotona etätöitä tekevälle avopuolisolle viestin ja pyysin kello 9 maissa tarjoamaan Mulanin suosikkimärkäruokaa. Vähän yhdeksän jälkeen tuli viesti, jossa luki lannistuttavan selkeästi, että ruoka ei kelvannut ja kissa vaikutti tokkuraiselta, aivan kuin joku olisi huumannut sen. Soitin saman tien eläinlääkärille ja kysyin, pitäisikö minun mennä kotiin ruiskuruokkimaan Mulania vai tuonko sen heti näytille. Vastaus oli että ehdottomasti pitää tuoda tarkastettavaksi, noin nuorella kissalla ei pitäisi olla mitään syytä mennä apaattiseksi ja ruokahaluttomaksi noin vain. Eipä mitään, sopersin töissä jotain kipeästä niskasta ja lähdin hemmetin vilkkaasti kotia kohti rukoillen julkisen liikenteen sujuvuutta rankasta lumituiskusta huolimatta.

Minulle kissat ovat täysivaltaisia perheenjäseniä. Ajatuskin niiden kärsimyksestä tai menettämisestä saa onnettoman nyyhkytyksen aikaiseksi ja tällöin looginen ajattelukykyni sumentuu. Niinpä kotimatkalla kauhukuvien maalailemisen sijaan hengitin mahdollisimman syvään ja suhtauduin asiaan hyvin rationaalisesti. Turha huolehtia, kun ei tiedä vielä mitään varmuudella. Ja kappas kummaa, kotona Mulan jopa jaksoi hypätä alas kiipeilypuusta. Ei se vieläkään syönyt, joten pakkasin kissan koppaan ja lähdimme Animagiin tutkimuksia varten.

Mitään selkeää syytä ruokahaluttomuudelle ei löytynyt. Ainoa poikkeavuus oli epätavallisen korkea syke ja lievä kuivuminen. Mulanille yritettiin tarjota jonkinlaista toipilasruokaa, joka yleensä on kuulemma kissojen mielestä herkkua, mutta sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. Eläinlääkäri koki nesteyttämisen tarpeelliseksi ja tämä onnistui - noin 15 sekunnin ajan. Sen jälkeen Mulan alkoi rääkyä, oli kuin saippuaa käsissäni, raapi minkä pystyi ja hyppäsi ilmaan voltteja tehden. Neula totta kai irtosi koko tohinassa ja kissa syöksyi kyyhöttämään nurkkaan työtason alle. Ihan nätisti se tuli sieltä takaisin syliini, mutta eläinlääkäri epäröi tämän vuoksi verikokeiden ottamisen kanssa. Kissa kuitenkin vaikutti kaikin puolin suht hyväkuntoiselta ja hintaa olisi käynnille tullut huomattavasti enemmän. Sain kotihoito-ohjeet ja ilman minkäänlaista aavistusta, mistä syömättömyys saattaisi johtua, jätimme inhottavan neulahuoneen taaksemme.

Tarinalla on tällä kertaa onneksi hupaisa loppu. 71 euroa köyhempänä palasin takaisin kotiin, henkisesti valmistautuen jälleen yhteen ruiskuruokintaepisodiin (*mulkaisee Mikaelia*). Päästin Mulanin takaisin enonsa seuraan, mutta hirveän haistelusession sijaan Mulan tekikin täyskäännöksen, syöksyi keittiöön ja hetken kuluttua kuulin metallin kolinaa. Kurkistin epäluuloisena seinän takaa ja siellähän se pieni pirulainen oli vetämässä naamaan kaikkea sitä ruokaa, mikä aamulla ei ollut kelvannut. Taisin sillä hetkellä kirota ääneen jotain, en ole ihan varma. :D Ilmeisesti se hetkellinen nesteytys eläinlääkärissä piristi Mulania tarpeeksi tai sitten nirsoilulle tuli nopea lopetus, kun palkkana oli kuumemittari pepussa. Okei, vitsit sikseen. On päivänselvää, että ei Mulan ihan kunnossa ollut, kerta oli niin flegmaattinen. Etiologia jäi nyt täysin epäselväksi, mutta pääasia että kissa toipui, vähän yllättävänkin nopeasti.

En koskaan kuvitellut, että ruokakupilla sikailevan kissan katsominen voisi ollut näin huojentavaa. :') Plussana vielä kuva, jonka tapahtumista en ole yhtään perillä.

Puunausta ja piikkejä.

Meidän taloudessa, johtuen kissojen syntymäajasta, rokotukset sijoittuvat alkukevääseen. En ole varmaan sitä koskaan erikseen täällä blogissa maininnut, mutta Mikael ei voi sietää eläinlääkärille menoa. Ihan sama, missä merkeissä visiitti tapahtuu. Julkisilla matkustaminen, vieraiden ihmisten käsittelemäksi joutuminen sekä oudoille äänille ja hajuille altistuminen ovat ehkä kaikkein pahin kombo tuolle stressiapinalle - ja silti palvelija pakottaa siihen jälleen kerran. Viime vuonna piti ihan nolona pahoitella, kun olin tekemässä lähtöä Animagista, sillä tutkimuspöytä oli täysin valkoisen karvan peitossa.

Tuosta viisastuneena ajattelin hiukan eliminoida tippuvan karvan määrää furminoimalla Mikaelin edeltävänä päivänä. (Koska let's face it: tuo kissa ei koskaan lakkaa ahdistumasta kodin ulkopuolella.) Furminoinnin jälkeen turkki oli tajuttoman sähköinen ja näytti muutenkin hirveän epäsiistiltä. Olen vähän OCD eläinlääkärikäyntien suhteen, enkä tykkää viedä kissaa rupsahtaneen näköisenä paikalle. Niinpä olin jo säätämässä veden lämpötilaa optimaaliseksi pahaa-aavistamatonta uhria varten, kun hihittelin mielessäni, että tyyppi on 2 vuotta ja 3 kuukautta vanha ja edelleen kylpyneitsyt. Ei enää kauaa.

Ensimmäiset pari minuuttia menivät puhtaasti pöllämystyneen häkeltyneessä mielentilassa. Kissan osalta siis. Mikael ei äännellyt mitenkään, kääntyi vain katsomaan että mikäs helvetti hänen karvojaan liimaa kroppaan kiinni. Suihkuttelu meni mukavasti, mutta sitten kun shampoo astui kuvioihin niin poika taisi tajuta, että kylvyn ei oikeasti kuulu olla kissan mielestä siedettävää. :D Parit vastalauseet kajahtivat ilmoille, ei mitään varsinaista rääkymistä, mutta sitäkin ponnekkaammin Mikael yritti jatkuvatsi etsiä pakoreittiä haahuilemalla ympäri ammetta. Olen oikeasti niin kiitollinen siitä, että molemmat kissat enemmän tai vähemmän alistuvat kaikille hoitotoimenpiteille ilman kamalaa tappelua. En tarvinnut siis Mikaelinkaan kanssa apukäsiä, joten loppuhuuhteluiden sekä ylimääräisten vesien rutistelun jälkeen käärin märältä piisamirotalta näyttävän kissan pyyhkeeseen ja aloitin kuivausprosessin, jonka Mikael sai itse viimeistellä.

Surullisen näköinen mutanttitassu.

Kyseessä oli siis ensimmäinen kylpyreissu koskaan ja ero turkin laadussa sen kuivuttua oli ihan mieletön. Mikaelin turkki ei rasvoitu oikeastaan yhtään, eikä se missään vaiheessa näyttänyt varsinaisesti likaiselta, oli vain kulahtaneemman näköinen verrattuna Mulanin säihkyvään karvapeitteeseeen. Poikaystäväkin ihaili silkkisen pehmeää turkkia, joka kaiken lisäksi tuoksui ihanalta. Ei se vieläkään kiiltänyt kunnolla, mutta toisaalta sitä voi olla vaikeampaa havaita monivärisestä karvapeitteestä.

Itse eläinlääkärikeikka sujui häkellyttävän hyvin. Tällä kertaa jälkeen ei jäänyt pientä karvamerta, mutta yhä edelleen Mikael valitti ja haki jatkuvasti turvaa sylistäni. Piikkiin se ei reagoinut mitenkään, vaikka eläinlääkäri kehottikin pitämään tiukasti kiinni kun yleensä se vähän pistää. Henkinen tuska taisi voittaa fyysisen tällä kertaa. :') Pyysin eläinlääkäriä katsomaan oikean puolen takahampaita, joihin on päässyt vaivihkaa keräytymään hammaskiveä. Omaan silmään ne näyttivät aika inhalta, mutta eläinlääkärin mielestä ei ollut ollenkaan huolestuttava tilanne. Itämaisille on kuulemma ominaista kehittää hampaisiin kaikkea moskaa, ja muistankin lukeneeni/kuulleeni tästä aikaisemminkin. Typerä rotuominaisuus, mutta minkäs tuolle voi. :/ Pojalle on varattu aika huhtikuun puolelle hammaskiven poistoa varten ja kyselin vähän hinta-arviota. Eläinlääkäri arvioi, että hampaisto myös kuvataan joten hinnaksi tulee todennäköisesti about 350€. Yritin olla nielaisematta väärään kurkkuun, mutta kyllä tuo hinta vähän karmi vakuutuslaskujen runtelemaa tiliäni. Kaiken lisäksi Mikael pitää varmaan kiikuttaa jossain vaiheessa klinikalle uudestaan, sillä naulakko-onnettomuudessa vammautuneeseen jalkaan on tullut omituinen patti, jossa tuntuu olevan kiinteää ja liikkuvaa komponenttia. Eläinlääkärin mielestä olisi hyvä tarkistuttaa se, joten näillä mennään.

Kuka Mulan on?

Ihan aiheellinen kysymys, eikö? Itämaisen lauluhan jäi tauolle oikeastaan heti sen jälkeen, kun tuo musta karvalapsi vihdoin ja viimein saapui kantokopassa uuteen kotiinsa. Tauon syitä on monia - mm. parhaimmillaan yhteensä seitsemät treenit muay thaita ja vapaaottelua viikossa - mutta en oikeastaan näe tarpeelliseksi syventyä niihin sen kummemmin. Tarvitsin tuon lähes vuoden kestäneen tauon keskittyäkseni kunnolla elämääni ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Nyt tuntuu taas siltä, että blogiin kirjoittaminen on hauskaa ja antoisaa sen sijaan, että kokisin sen vain yhtenä rasittavana kohtana tehtävälistallani.

© Petri Jaakkola

Aloitetaan siis ihan alusta. Mulan on Mummeli-kissalan variantti (kantaa siis pitkäkarvageeniä) sijoitusnaaras, joka jo heti ensimmäisestä päivästä oli emotionaalisella tasolla minun vauvani. Pieni unelmani, jota kärsivällisesti odotin ensin abstraktina ajatuksissani vuodesta 2006 ja Mikaelin kotiutumisen jälkeen konkreettisesti noin vuoden. Siinä missä Mikael on ujoudessaan hyvin epätyypillinen itämainen (lue: puhdasverinen jänishousu), on Mulan enonsa lähes täydellinen vastakohta. Kun Mikael pursottaa itsensä paniikissa aivan liian matalan sohvan alle vieraiden tullessa käymään, Mulan juoksee jalat eri suuntiin sojottaen kuin vastasyntyneellä varsalla katsomaan, kenet hän tällä kertaa voi kietoa häntänsä ympärille. Mikael säikkyy kovia ääniä ja äkkinäisiä liikkeitä, Mulan vain tuijottaa viattomana pohtien, miksi hassu palvelija oikein heiluu kontrolloimattomasti. Mikael on yhden ihmisen kissa, sen maailma kirjaimellisesti pyörii minun ympärilläni. Mulan ei niinkään välitä, kuka hänen korviaan möyhentää, kunhan se vain tapahtuu. Myönnän suoraan, että Mikael ei ole penaalin terävin kynä, mutta ei hätää! Sitä varten meillä on Mulan, joka nakittaa Mikaelin kaikkiin jekkuihin. Tämä nuori neiti käyttää häpeilemättä kaikki keinot hyväkseen, varsinkin jos tavoitteena on saada ruokaa.

© Petri Jaakkola

Parikin tuntia sitten rasvatut käsivarret saavat armottoman nuolemisvimman käyntiin. Kaikki ostamani hienot lelut voittaa postissa tullut Zooplus-paketin ympärille kiedottu turkoosi pakkausnaru, jota on äärimmäisen siistiä jahdata. Toiseksi paras leikki on lelujen suolistaminen ja niiden sisälmysten levitteleminen ympäri asuntoa. Raakaruoka on Mulanille vähän kummallinen juttu, mutta pyrin pikkuhiljaa lisäämään senkin määrää. Mikäli kissanruoasta tulisi luopua kokonaan, Mulan söisi loppuelämänsä kreikkalaista jogurttia. Jotenkin ihmeen kaupassa tuo pieni rimpula on joskus onnistunut tyhjentämään oman ruokakuppinsa lisäksi enonsakin kupin (okei, kyllä se oksensi sen jälkeen, mutta silti! :D). Suosituimmat hengauspaikat ovat joko palvelijoiden vatsan tai takamuksen päällä, tai sitten nivusissa. Yksi hauskimmista asioista tapahtuu, kun alan huvikseen maukua kissan lailla Mulanin seurassa; pikkuisen silmät paisuvat suuriksi, minkä jälkeen se juoksee luokseni, katsoo suuhuni ja kiekaisee takaisin, aivan kuin kysyäkseen mikä lajitoverilla on hätänä.

© Petri Jaakkola

Täällä kysyttiin meidän perusarjesta nyt, kun Mulan on myös kuvioissa. Mikael ja Mulan ovat alusta asti tulleet toimeen aivan loistavasti, mikä oli todella suuri yllätys. Mikaelin surullisenkuuluisaa naulakkoseikkailua ei onneksi ole toistettu - Mulanin suurin "onnettomuus" on yläkulmahampaan mystinen irtoaminen. Onhan tuo uusi kakara nyt vähän sellainen touhottaja ja enemmän tiellä kuin olisi terveellistä, mutta niin se vain joskus vaivautuu silti rauhoittumaan: tälläkin hetkellä Mulan tuhisee kerällä sylissäni.

Mielsin itseni aina itämaisen omistajaksi Mikaelinkin kanssa, mutta vasta Mulanin myötä olen aidosti saanut oppia, mitä se tarkoittaa - niin hyvässä kuin pahassakin. Kertaakaan en ole kuitenkaan katunut rotuvalintaa, enkä osaisi enää kuvitella muunlaisia kissoja itselleni. Muutamat näyttelykokeilutkin omalta osaltani ovat osoittautuneet todella antoisiksi kokemuksiksi, Mulan toki on jo ehtinyt käydä useammassakin. (Tuloksia voi tarkemmin tiirailla täältä, mikäli ne sattuvat jotakuta kiinnostamaan.) Pakko myöntää, että aluksi vähän aristelin ideaa sijoituskissasta ja kovin tiiviistä yhteydenpidosta kasvattajaan. Jotenkin kuvittelin sen olevan hirveän hankalaa ja aikaavievää, mutta mielestäni meillä synkkaa todella hyvin, joten ihan turhaan huolehdin. Näyttelyihinkin olen saanut hiipiä mukaan aina kun se on omiin aikatauluihini sopinut.

Näin loppuun haluaisin muistuttaa kaikkia siitä pienestä faktasta, että sijoituskissana Mulania ei ole leikattu. Parit kiimat on jo käyty läpi ja onhan se aina aikamoinen show. :D Tavarat lentelevät ikkunalaudoilta ja missään ei voi kävellä ilman, että täytyy varoa askeliaan. Poikaystävä kuvaili matolla piehtaroivaa Mulania "epileptiseksi kastemadoksi". Alla näette kuitenkin, miten tällaisetkin olennot voivat olla tyylikkäitä.

© Tessa

URK 07.03.2015

Heipä hei!

Piti tässä viikon aikana kirjoitella ihan muita juttuja, mutta sitten elämä päätti sysätä kaikki kiireet juuri näille päiville ja niinpä joudutte nyt tyytymään vain videoon, jonka väsäsin lauantailta. Kyseessä on URK:n näyttely Kirkkonummelta. Se on myös ensimmäinen näyttely, jossa olen ollut paikalla ihan alusta loppuun saakka. (Ensimmäinen oli Espoon Dipolissa järjestetty drive-in-näyttely, josta jouduin lähtemään töiden takia kesken päivän.) Lyöttäydyin Mulanin kanssa kasvattajan seuraan ja siinä siivellä sain sitten turvallisesti oppia, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Mulan on jo monet näyttelyt kolunut läpi, mutta itse olin pihalla kuin punatulkku ja taisin ehkä kävellä kielletyllä paneelialueellakin jossain vaiheessa. :D

Paljon on ehtinyt tapahtua tämän pitkä tauon aikana - palvelija on mm. muuttanut isompaan asuntoon ja nykyään kissoja hyysää yhden sijasta kaksi orjaa! - mutta näistä aiheista tarinointia kuvien kera tulevissa postauksissa!