sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

URK 07.03.2015

Heipä hei!

Piti tässä viikon aikana kirjoitella ihan muita juttuja, mutta sitten elämä päätti sysätä kaikki kiireet juuri näille päiville ja niinpä joudutte nyt tyytymään vain videoon, jonka väsäsin lauantailta. Kyseessä on URK:n näyttely Kirkkonummelta. Se on myös ensimmäinen näyttely, jossa olen ollut paikalla ihan alusta loppuun saakka. (Ensimmäinen oli Espoon Dipolissa järjestetty drive-in-näyttely, josta jouduin lähtemään töiden takia kesken päivän.) Lyöttäydyin Mulanin kanssa kasvattajan seuraan ja siinä siivellä sain sitten turvallisesti oppia, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Mulan on jo monet näyttelyt kolunut läpi, mutta itse olin pihalla kuin punatulkku ja taisin ehkä kävellä kielletyllä paneelialueellakin jossain vaiheessa. :D

Paljon on ehtinyt tapahtua tämän pitkä tauon aikana - palvelija on mm. muuttanut isompaan asuntoon ja nykyään kissoja hyysää yhden sijasta kaksi orjaa! - mutta näistä aiheista tarinointia kuvien kera tulevissa postauksissa!

2 kommenttia:

  1. Vau, onnea!! ♥ Mulan vaikuttaa melkoiselta ADHD'lta, odotan innolla kuulumisia millaista teillä on ihan perusarki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulle Mulan on tietysti täydellinen pieni kikkare, mutta olin silti ylpeä voitosta. Hyvä maku tuomareilla, thahhah. Ja tämänhetkistä arkea kuvaa vain yksi sana: kiima. :D

      Poista