Ikkunalaudalla.

Jälleen kerran. Syyttäkää maailmaa, että aurinko paistaa optimaalisesti juuri tuohon kohtaan.

En ole ihan varma, pidänkö siitä miten portrettipainotteiseksi tämä blogi on mennyt. Aina ei kuitenkaan keksi mitään järkevää sanottavaa. Sitä paitsi kissan kuvaamiseen ei voi koskaan kyllästyä, vaikka nuo samat kulmakulmat on koluttu läpi jo niin tuhanteen kertaan. Joka kerta sitä huomaa jotain uutta, kuten esimerkiksi sen miten Mikaelin oikeasti vihreät silmät näyttävät ihan keltaisilta tietyssä valossa.

PS. Viimeisessä kuvassa ollaan vähän epävarmoja kun palvelija kiekaisi kovaan ääneen kehuja paikallaan olemisesta. "Täh, mitä mä nyt tein?"