Kun keittiössä tapahtuu, Mikael on taatusti paikalla - varsinkin jos pannussa paistetaan kanaa. Pentuna ritisevät paistoäänet pelottivat suunnattomasti, nykyään ei tunnu enää missään. Nuoresta miehestä on tullut melkoisen röyhkeä ruoanhimonsa kanssa, montakohan kertaa olen saanut kiinni itseteossa (eli pannun nuolemisessa). Kerran piti hypätä tulikuumalle levyllekin, vaikka siinä oli kattila esteenä ja lievä palovammahan siitä tuli. Palvelijalle taas harmaita hiuksia, vaikka se ei kyllä näyttänyt menoa hidastavan ja anturat ovat nyt kaikki parantuneet täysin. Tuo kissa syöksyisi vaikka tulivuoreen kanafileen perässä...
Onkohan loputon ruoanhimo jotenkin tyypillistä nimenomaan itämaisille kissoille? Meillä sama homma, mitään ei voi jättää näkyville, kaikki aina kaappiin samantien (leivät, margariini, rypsiöljy, leivänpääliset, ruoat ylipäätään), astiat huuhdeltava tai laitettava koneeseen.. Rasittavaa toisinaan :/
VastaaPoistaEn yhtään ihmettelisi. :D Itämaiset ovat kyllä niin laiskan ihmisen lemmikkejä, koska ne oikeasti patistavat pitämään paikat siistinä. Välillä kyllä ottaa päähän se, ettei voi vain istua rauhassa syömään vaan sitä ennen kaikki pitää putsata pois. Ja kaikki vain sen takia, että taloudessa on vähintään se yksi possu, joka käyttää tilaisuutensa hyväksi heti kun ihmissilmä välttää... >:D
PoistaNo Stress. Meillä siamilaisen ruokaintohimo on pentuaikojen jälkeen kaikonnut ja nykyisin on jäljellä ruoistaan tarkka nirsoilija. Toki kaikessa pitää olla silti mukana, ei se sitä muuta ja ihmisten ruoka on paras ruoka vaikka sitä ei oikeasti söisikään :D
VastaaPoistaHaha, toivon kyllä ettei Mikael ihan sinne toiseen ääripäähän kuitenkaan mene. Kaikkiruokainen saa olla, mutta tuota osallistumisintoa voisi poika snadisti rajoittaa. :D
Poista