lauantai 24. elokuuta 2013

Khiesus.

Ei huolta, kissarakkaat vakiolukijat sekä te - oo-la-laa - uudet tuttavat, kesähelteet eivät ole nahistaneet meitä hengiltä!

Syitä tähän hiljaisuuteen on tuhat ja yksi, suurin osa niistä liittyy ystävä- ja perhepiirin omistushaluisuuteen palvelijaa kohtaan (niin, ikään kuin kissat eivät olisi tarpeeksi, nyt ihmisetkin ovat alkaneet vaatia minua omakseen). Suuria ja ihmeellisiä asioita on tapahtunut, mutta kissarintamalla on ollut hiljaista. Olemme kaikessa rauhassa nauttineet kesäpäivistä niin sisällä kuin ulkonakin, jälkimmäisen kohdalla aika kehnolla menestyksellä. Ehkä se seuraavan vuoden puolella sujuu jo paremmin.

Olen tässä pikkuhiljaa alkanut päivystää sähköpostia kasvattajan viestin toivossa, mutta vielä toistaiseksi astutussuunnitelmista ei kuulunut mitään. Syyskuun puolella ajattelin lähettää viestin tiedustellakseni, onko projekti edennyt mihinkään suuntaan. Erehdyin tutkimaan kasvattajan ottamia kuvia Mikaelista kun herra oli vielä pirpana ja se oli selvästi suuri virhe. Vaikka tuosta olennosta on tullut vielä sinnikkäämpi ruokakerjuri kuin uskoin olevan mahdollistakaan, pyörii se toinen pentu jo ahkerasti mielessä. Musta itämainen lyhytkarvahan on alusta asti ollut metsästyksessä, tosin nyt kun emo on variantti niin eipä se tumma pitkäkarvainenkaan mikään kauhistus olisi. Sellaisen ristisin heti Salah al-Diniksi sukupuolesta välittämättä. (Kyllä, mietin jo näin relevantteja asioita. :D)

Tässä, seuraavaa päivitystä odotellessanne ottakaa uteliaasti tiiraileva Mikael:

 photo SAM_3936_zpsf5f9b1b3.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti